Eläinlääkäriasema Helmen tietoartikkelit - Vanheneva lemmikki

Vanheneva lemmikki

Milloin lemmikki on vanha

Siihen, milloin lemmikki alkaa osoittaa vanhenemisen merkkejä, vaikuttavat geenit, koko, yleiskunto, paino ja terveydentila. Pienet koirat ja kissat ovat senioreita noin 10 vuoden iässä, suuret koirat jo 6-7 vuoden iässä. Harmaantuminen ei kerro koiran iästä vaan voi alkaa nuorellakin koiralla geeneistä johtuen.

Moni ajattelee, että eläin vain tulee vanhaksi, jolloin haluttomuus ja muutokset käytöksessä ovat normaaleja ikääntymisen merkkejä. Taustalla on kuitenkin hyvin usein ikääntymiseen liittyvä, hoidettavissa oleva ongelma terveydentilassa. Ennaltaehkäisy on kaikista tehokkainta ja kustannuksiltaan edullisinta hoitoa ja siksi vanheneva lemmikki on hyvä tutkia eläinlääkärissä vuosittain. Vanhuus ei ole sairaus!

Miksi lemmikki ei halua enää liikkua

Liikkumishaluttomuuden taustalla on usein nivelrikko eli “kuluma nivelissä”. Kivun takia koirat ovat kankeita liikkeelle lähtiessä erityisesti pidemmän lenkin jälkeisen levon jälkeen ja lenkin loppuopuolella liikkuminen voi olla hitaampaa tai kankeampaa. Kissoilla nivelkipu huomataan usein hyppimishaluttomuutena. Kissa ei esimerkiksi hyppää pöytätasolle vaan etsii helpomman reitin tuolin kautta, miettii hyppyjä pidempään ja tarpeet voivat tulla laatikon ulkopuolelle, koska laatikkoon hyppääminen tekee kipeää.

Kun jokin paikka kropassa on kipeä, siirtää nelivetoinen eläin painoa selälle ja vähemmän kivuliaalle raajalle. Pikkuhiljaa syntyy uusia rasitusvaurioita epätasaisen kuormituksen takia. Liikkumisen vähentyessä lihakset surkastuvat. Kun kierre on jatkunut vuosia, voi liikkuminen olla vaivalloista köpöttelyä ja seisoessakin koira vaihtaa jatkuvasti painoa jalalta toiselle.

Nivelrikon aiheuttamasta kivusta kärsivän lemmikin hoitoon käytetään kipeässä paikassa vaikuttavia tulehduskipulääkkeitä ja hermostossa kipua vaimentavia lääkkeitä. Lääkityksiä on usein mahdollista jatkossa vähentää, kun hoidossa ovat mukana fysioterapia sekä muut kipua helpottavat keinot kuten akupunktio, nivelsuojavalmisteet ja ihannepainoon laihduttaminen. Nivelrikkoinen lemmikki hyötyy jo pienestäkin painon pudotuksesta. Nivelrikkoiselle koiralle sopii yleensä paremmin useampi lyhyempi lenkki päivässä kuin yksittäinen pitkä lenkki tai rajuja liikkeitä sisältävä liikunta (kuten pallon heitto).

Liikkumishaluttomuuden taustalla voivat olla myös sydämen tai hengitysteiden sairaudet. Eläinlääkäriin kannattaa hakeutua, jos vanha koira läähättää paljon tai kissan hengitys tihentyy, lemmikki yskii, nukkuu yöt levottomasti tai väsyy helposti. Sydän- ja hengitystiesairauksiin on olemassa lääkityksiä, joilla voidaan saada lemmikille lisää hyvälaatuisia elinpäiviä.

Toiset lihovat, toiset laihtuvat

Aktiivisuuden vähentyessä monet lemmikit ovat alttiita ylipainolle. Ihannepainoisella lemmikillä kylkiluut pystyy laskemaan, mutta ne eivät näy, ja vyötärö erottuu ylhäältäpäin katsoessa. Kissoilla kaloreiden tarve kasvaa usein kissan ikääntyessä ja entisellä ruokinnalla moni vanha kissa alkaa laihtua.

Lihomisen ja laihtumisen taustalla voi olla hormonaalisia ongelmia. Tynnyrivatsaisella runsaasti juovalla ja turkiltaan huonolla koiralla voi olla lisämunuaisen kuorikerroksen liikatoiminnasta (Cushingin tauti) ja runsaasti juovalla laihtuvalla lemmikillä sokeritauti tai munuaisten vajaatoiminta. Ylivilkas, aina nälkäinen ja janoinen laihtuva kissa taas voi kärsiä kilpirauhasen liikatoiminnasta. Myös kasvaimet ovat yleisempiä iäkkäämmillä kuin nuorilla eläimillä ja ne voivat aiheuttaa mm. laihtumista tai nesteen kertymistä vatsan pömpötystä, jolloin eläin näyttää lihavammalta.

Virtsatietulehduksia on vanhoilla eläimillä nuoria enemmän limakalvojen puolustuskyvyn heikentymisestä johtuen. Myös virtsan laimeneminen runsasta juomista aiheuttavien sairauksien takia altistaa virtsatietulehduksille. Ummetuskin on iäkkäämmillä lemmikeillä yleinen vaiva, jonka taustalla voi olla esim. vähäinen juominen tai ulostamisasentoon liittyvä kipu.

Suu vaatii hoitoa

Yli kolmevuotiaista koirista 80% ja kissoista 70% kärsii jonkin asteisesta tulehduksesta hampaita ympäröivissä kudoksissa. Iäkkäiden lemmikkien suut ovat monesti hoitamattomina erittäin huonossa kunnossa ja aiheuttavat niille jatkuvaa kipua.

Pitkäaikaisen hammaskivun tunnistaminen voi olla vaikeaa. Hammaskipuinen ihminenkään ei helpolla lopeta syömistä eikä se, että lemmikki pystyy syömään, ole tae kivuttomasti suusta. Iäkkkäiden lemmikkien nukutuksen turvallisuus on kehittynyt paljon viime vuosina, joten nukutuspelon takia suuta ei kannata jättää hoitamatta.

Moni väsynyt ja haluton lemmikki on palautunut iloiseksi ja aktiivisiksi kipeän suun hoidon myötä!

Heikkenevät aistit

Kuulo on aisteista tyypillisesti ensimmäinen, joka alkaa heikentyä. Lemmikki saattaa nukkua sikeästi ihmisten tullessa kotiin, vaikka aiemmin jo avaimen kääntäminen lukossa on saanut lemmikin ryntäämään ovelle. Toisille vanhemmille lemmikeille kehittyy myös koviin ääniin liittyviä pelkotiloja. Lemmikille kannattaa yhdistää käskyihin käsimerkkejä, joita voi käyttää kuulon huonontuessa.

Näkö heikkenee, koska silmien linssit menettävät joustavuuttaan ja samentuvat ikään liittyen. Muutos on tärkeää erottaa varsinaisesta kaihista, joka usein aiheuttaa toissijaisen silmänpainetaudin myötä kipua. Näön heikentyessä kannattaa pitää kiinni rutiineista ja liikkua tuttuja reittejä. Tutussa ympäristössä näön heikkenemistä ei välttämättä lainkaan huomaa ja se saattaa tulla yllättäen esiin lemmikin törmäillessä huonekalujen siirtelyn jälkeen.

Kun näkö ja kuulo heikkenevät, ei lemmikki huomaa enää asioita samalla tavalla ja muuttuu usein passiivisemmaksi. Vanha lemmikki tarvitsee tämän takia enemmän ihmisen järjestämää puuhaa pysyäkseen valppaana, pirteänä ja elämänhaluisena.

Yhteenveto

Seniorilemmikit kannattaa käyttää eläinlääkärin tarkastuksessa vähintään vuoden välein, jotta mahdolliset sairaudet huomattaisiin jo alkuvaiheessa, jolloin hoidon ennuste on usein parempi. Samalla tarkastetaan myös suun kunto ja tarvittaessa varataan aika hammashuoltoon. Eläinlääkäriin on syytä hakeutua myös jos lemmikkisi alkaa laihtua tai lihoa, muuttuu väsyneemmäksi tai ylivilkkaaksi, sen syömis- tai juomistottumukset muuttuvat tai se alkaa hengästyä aiempaa helpommin. Myöskään jäykkyys, ontuminen tai hyppäämishaluttomuus eivät ole vanhuuden vaan kivun oireita ja niitä voi ja pitää hoitaa.

Teksti: Sympaattiset asiantuntijaeläinlääkärit
© Sympaatti Oy. Lähde mainittava lainattaessa.


Eläinlääkäriasema Helmessä on kissoille omat tilat

Ulkoloiset koirien ja kissojen harmina

Koiran sitkeän kutinan taustalla voi olla monta tekijää. Vaikka Suomen leveysasteilla ulkoloisia on vähemmän kuin eteläisemmissä maissa, ne ovat yksi varteenotettava syy lemmikin rapsutteluun. Täi, väive, syyhypunkki, hilsepunkki, kirppu ja sikaripunkki aiheuttavat erityyppisiä iho-oireita.

Täi (Linognathus setosus)

Täitartunnasta voi kärsiä

  • kutiseva koira
  • kutisematon koira

Täi on yleinen, verta imevä hyönteinen, jonka erottaa iholla paljaalla silmällä. Myös täin munat eli sairaudet erottaa paljaalla silmällä. Koiran pään ja korvien ympäristö sekä eturinta ovat parhaita paikkoja havaita täitä, kissalla ei täitä esiinny. Ihmisen täi ei tartu koiraan.
Täit tarttuvat suorassa kosketuksessa koirasta toiseen. Oireena on vaihteleva kutina, ja jos täitä on erittäin paljon, voi koira olla aneeminen. Mikroskoopilla saadaan varmistettua diagnoosi.

Tartunta hoidetaan ulkoloislääkityksellä ja myös apteekista ilman reseptiä saatavat valmisteet tehoavat täihin. Täi ei selviä koiran ulkopuolella, joten ympäristöä ei tarvitse puhdistaa. Kaverikoirien hoito samanaikaisesti on kuitenkin tärkeää.

Väive (koira Trichodectes canis, kissa Felicola subostrata)

Väivetartunnasta voi kärsiä

  • kutiseva koira tai kissa
  • kutisematon koira tai kissa

Väive elää koiran karvapeitteessä eikä ime verta. Diagnoosi varmistetaan mikroskoopilla. Väiveitä esiintyy melko yleisesti kissoilla, koirilla väivetartunta on melko harvinainen.

Tartunnan oireena on vaihteleva kutina. Täi ja väive ovat lähisukulaisia. Väivetartunnan hoitoon ei ole rekisteröityjä valmisteita, mutta hoidossa käytetään samoja valmisteita kuin täitartunnassa. Pedit pestään ja ympäristö imuroidaan hoidon tehostamiseksi.

Syyhypunkki eli kapi (Sarcoptes scabiei var.canis & var.vulpis)

Syyhypunkista voi kärsiä:

  • äkillisesti raivokkaasti kutiseva koira
  • korvista kutiseva koira
  • oireeton koira
  • rupinen, karvaton, tunkkaisen hajuinen, märkäisestä tulehduksesta kärsivä koira
  • käsivarsista ja alavatsasta kutiseva ihminen
  • vain hetken aikaa lievästi kutiseva kissa

Syyhypunkki eli kapi (Sarcoptes) on mikroskooppisen pieni, ihoon kaivautuva niveljalkainen. Toiset koirat reagoivat punkkiin voimakkaasti, toisilla oireet ovat lievempiä tai puuttuvat kokonaan. Kissoilla oireet ovat usein lieviä ja itsestään ohimeneviä. Ihmisillä kapi aiheuttaa itsestään paranevan ihottuman useimmiten käsivarsien ja vatsan iholle.

Tartunta

Supikoirat ja ketut levittävät tartuntaa ja sen voi saada myös maantierummuista tai luolista, joissa kapinen eläin on oleskellut. Tartunnan voi saada myös sairastuneen oireilevan tai oireettomankin koiran, hoitovälineiden tai nukkumapaikkojen välityksellä. Viileässä ja kosteassa syyhypunkit voivat säilyä hengissä jopa kolme viikkoa.

Oireet alkavat kahdessa viikossa, jos iho on huonossa kunnossa tai punkkeja on erittäin paljon. Hyväkuntoisessa ihossa oireiden kehittyminen voi kestää jopa kahdeksan viikkoa. Aiemmin kapin sairastanut koira voi alkaa oireilla jo muutamassa tunnissa uuden tartunnan jälkeen.

Oireet ja diagnoosi

Kapi tarttuu mielellään vähäkarvaisille alueille ja ensimmäisenä kutisevatkin usein kuonon, korvien ja silmien ympärykset. Myös kantapäät, kyynärpäät ja hännän tyvi ovat mieluisia kapille. Vähitellen kapi leviää koko iholle ja syntyy tyypillinen “kapinen” ulkonäkö. Tartuntaa epäillään nopeasti ilmestyvän kutinan ja altistuksen perusteella. Tyypillisesti koiran korvalehtien hieronta saa aikaan raapimisen. Norjalaiskapi (Norwegian scabies) aiheuttaa ihon voimakkaan paksuuntumisen ilman merkittäviä kutina oireita.

Syvät raapenäytteet voivat vahvistaa diagnoosin, mutta aina punkkeja ei saada raappeeseen. Tällöin diagnoosi tehdään hoitokokeiluna, jolloin eläinlääkäriltä kapin hoitoon annettava lääkitys hävittää oireet. Verinäytteestä voidaan tutkia myös vasta-aineita, mutta näiden muodostumiseen menee aikaa. Bakteeritulehduksen hoito voi vaatia paikallishoidon tai antibioottia ja hurjan kutinan hillitseminen kortisonia.

Hoito

Lääkitys annetaan tyypillisesti kaksi kertaa kuukauden välein, jotta lääkkeisiin reagoimattomat muodot saadaan tuhottua niiden aikuistuttua. Ilman reseptiä saatavat valmisteet eivät tehoa kapiin. Elinympäristö puhdistetaan huolellisesti ja pedit, matot ja liinavaatteet pidetään mielellään muutaman tunnin ajan kuivumassa vähintään 60-asteisessa saunassa. Kaulapanta ja talutushihna pestään saippuavedellä ja otetaan pois käytöstä muutamaksi viikoksi.

Kaikki perheen koirat, kissat ja kanit on hoidettava samanaikaisesti. Koirat myös pidetään erossa muista koirista. Kaverikoirien omistajille kerrotaan tartunnasta, jotta leviäminen saadaan pysäytettyä ja hoito osataan aloittaa muuallakin ajoissa.

Hilsepunkki (Cheyletiella yasgari)

Hilsepunkista voi kärsiä:

  • hilseilevä koiranpentu suuresta kennelistä
  • hilseilevä kissa tai kani
  • oireeton aikuinen koira
  • ihminen, jolla epäillään ihonäppyjen takia allergiaa pennun tultua uuteen kotiin

Hilsepunkki on mikroskooppisen pieni, vaalea ja vaaraton hämähäkkieläin, joka elää ihon pintakerroksessa koko elämänkiertonsa ja käyttää ravinnokseen tihkuvaa kudosnestettä. Hilsepunkki on koirilla yleinen loinen, kissoilla tartunta on harvinaisempi.

Tartunta ja oireet

Tyypillinen oire on kuiva tai rasvainen hilseily pään ja selän alueella sekä kutina erityisesti koiranpennulla. Iho on yleensä muuten siisti. Aikuiset koirat ovat usein oireettomia.

Hilsepunkki tarttuu hyvin helposti eläimestä toiseen lähikontaktissa. Se säilyy muutaman päivän tartuntakykyisenä isäntäeläimen ulkopuolella, sopivissa viileissä ja kosteissa olosuhteissa jopa pari viikkoa. Koiran, kissan ja kanin hilsepunkit muistuttavat toisiaan ja viihtyvät kaikissa isäntäeläimissä. Hilsepunkki ei viihdy ihmisen iholla, mutta voi aiheuttaa ihokontaktissa kutinaa ja näppylöitä. Monesta hilsepunkkitartunnan saaneesta lemmikistä on valitettavasti luovuttu turhaan allergiaepäilyn takia.

Diagnoosi ja hoito

Loiset saa helposti kiinni runsaasti hilseilevältä iholta otetusta raapenäytteestä, punkkeja sisältävä hilse voi myös liikkua tumman paperin päälle laitettuna. Hilsepunkin häätöön ei ole rekisteröityä lääkettä, mutta tutkimusten perusteella eläinlääkäriltä saatavilla ulkoloislääkkeillä pääsee melko usein erityisesti muutaman koiran perheessä eroon hilsepunkista.

Lääkitys uusitaan useamman kerran ja kaikki saman talouden kissat, kanit ja koirat hoidetaan samanaikaisesti. Myös kaikki tuttavien eläimet, joiden kanssa hilsepunkkidiagnoosin saaneilla lemmikeillä on ollut kontakteja, on hoidettava. Elinympäristö tulee siivota huolellisesti. Suurissa kennelistä hoito on hyvin haastavaa.

Kirppu (Ctenocephalides spp.)

Kirpuista voi kärsiä:

  • ulkomailla oleskellut kutiseva koira tai kissa
  • keväällä tai kesällä kutiseva koira tai kissa

Tartunta

Suomalaiset kirpputartunnat ovat yleensä peräisin siilistä, linnusta tai oravasta. Ulkomailta lemmikki voi tuoda kissan- tai koirankirppuja, tosin kissankirppu on yleistymässä Suomessakin. Kuiva sisäilma ei ole kirpuille suosiollinen, mikä on pitänyt kirppujen määrän vähäisenä suomalaisilla lemmikeillä.

Vain aikuinen kirppu elää isäntäeläimessä, munat, toukat ja kotelot ovat ympäristössä. Elämänkierto munasta aikuiseksi yksilöksi kestää muutamasta viikosta jopa kahteen vuoteen. Kirppu ei ole eläinlajiriippuvainen loinen vaan aikuiset kirput käyvät imemässä verta eri eläinlajeista.

Tyypillisin tartuntareitti on eläimen kolo lämpimänä vuodenaikana. Lintukirppujen tyypillisin aika on keväällä huhti-toukokuussa, jolloin ne odottavat pensaiden oksilla sopivaa isäntäeläintä ja tartunnan voi saada metsälenkiltä tai omalta pihalta. Kissa- ja siilikirput ovat yleisimpiä loppukesällä.

Oireet

Kirpun puremat kutisevat ja hilseilevät ja kirpun sylki aiheuttaa allergisia reaktioita. Oireet voivat olla hyvin rajut. Kirppuallergia on tavallisin ihotauti maissa, joissa kirput ovat yleisiä. Kirppuallergian oireet alkavat koiran herkistyttyä kirpuille 3–5 vuoden iässä ja tyypillisesti koiran takaselkään, reisiin, kylkiin ja mahan alle ilmestyy kutisevia, näppyläisiä, karvattomia ja tulehtuneita ihoalueita. Hyvin pienille eläimille voi kehittyä anemia. Kirput levittävät myös monia tartuntatauteja.

Diagnoosi ja hoito

Kirpun voi napata läpinäkyvään teippiin ja viedä eläinlääkärille tunnistettavaksi, eri lajien kirpuilla on omat tunnuspiirteensä. Kirput tekevät kokoonsa nähden valtavia loikkia. Tartunnan saaneen lemmikin iholla on myös tummia kirpun ulosteita, jotka kostutetulle talouspaperille laitettuina tekevät ympärilleen punaisen verirenkaan.

Kirppu voidaan häätää siihen tarkoitetuilla lääkkeillä. Tehokkaimmat valmisteet tehoavat koteloita lukuunottamatta kaikkiin kirpun elämänvaiheisiin. Ympäristö imuroidaan huolellisesti. Erityishuomiota kiinnitetään eläinten makuualustoihin, joihin toukat hakeutuvat valolta suojaan. Matot, petivaatteet ja pedit on hyvä kuivata pitämällä niitä parin tunnin ajan 60-asteisessa saunassa.

Maissa, joissa kirppuja on paljon, lemmikit suojataan säännöllisillä, pitkävaikutteisilla lääkkeillä. Allergista reaktiota ja raapimisen aiheuttamia vammoja hoidetaan tarvittaessa.

Sikaripunkki eli demodikoosi (Demodex canis)

Sikaripunkista voi kärsiä:

  • nuori koira, jolla on yksittäisiä karvattomia alueita päässä ja etutassuissa
  • nuori koira, jolla on useita ja suuria karvattomia alueita
  • vastustuskyvyltään huonokuntoinen koira, jolla on laajoja karvattomia alueita ympäri kehoa
  • koira, jolla on tassutulehduksia
  • oireeton koira

Sikaripunkkia esiintyy kaikilla koirilla. Terveellä iholla punkkien määrä pysyy kuitenkin kurissa. Puolustuskyvyn heikkous saa aikaan punkkien villin lisääntymisen ja se aiheuttaa sairauden eli demodikoosin. Sikaripunkki elää karvatuppien sisällä ja ongelmatapauksissa karvatupen tulehduksen seurauksena karva irtoaa, jolloin tulehdus leviää ympäröivälle iholle.

Tartunta ja oireet

Pentu saa sikaripunkkeja emältään jo ensimmäisten elinpäivien aikana. Nuorilla koirilla punkit voivat hetkellisesti lisääntyä voimakkaasti, jolloin karvat irtoavat karvatupesta. Tyypillisesti pään alueelle sekä etutassuihin tulee yksittäisiä karvattomia, koiraa häiritsemättömiä laikkuja. Muutokset häviävät itsekseen eivätkä vaadi hoitoa. Joillakin koirilla on kuitenkin perinnöllinen alttius sairastua demodikoosiin eli sikaripunkin aiheuttamiin laajempiin ihotulehduksiin.

Pitkälle edenneessä demodikoosissa iholla on laajoja karvattomia, paksuuntuneita ja tulehtuneita ihoalueita. Demodikoosin kehittymiselle voivat altistaa myös aliravitsemus, stressi, juoksuaika tai sisäloiset. Vanhemmilla koirilla demodikoosin aiheuttama ihotulehdus on usein seurausta taustalla olevasta, puolustuskykyä laskevasta sairaudesta, kuten hormonaaliset sairaudet tai kasvaimet. Myös puolustyskykyä laskeva lääke voi mahdollistaa sikaripunkkien lisääntymisen. Sikaripunkkia ei pidetä tarttuvana sairautena, koska punkkeja löytyy kaikkien koirien iholta.

Demodikoosia sairastavaa koiraa ei tule käyttää jalostukseen, koska sairastumisalttius voi periytyä jälkeläisille ja näillä yksilöillä sairaus on vaikeasti hallittavissa.

Diagnoosi ja hoito

Demodikoosidiagnoosi tehdään raapenäytteellä tai karvatuppinäytteellä tyypilliseltä ihomuutosalueelta ja näytteessä nähdään tällöin runsaasti eri kehitysvaiheissa olevia sikarinmallisia punkkeja. Usein iholla on myös bakteereiden ja hiivojen aiheuttama toissijainen ihotulehdus.

Demodikoosin hoidossa pyritään selvittämään ja hoitamaan taustalla olevat, puolustyskykyä alentavat syyt, vähentämään sikaripunkkien määrää lääkityksellä ja tukea ihon kuntoa sopivalla ravinnolla, rasvahappovalmisteilla ja paikallishoidolla. Toissijaisia bakteeri- ja hiivatulehduksia joudutaan usein myös hoitamaan. Bentsyyliperoksidishampoolla tehdyillä pesuilla huuhdellaan sikaripunkkeja karvatupista ja pesun jälkeen iho kosteutetaan aina hoitoaineella.

Perinnöllisessä muodossa sairaus on vaikeasti hallittava eikä parantavaa hoitoa ole. Lääkityksellä autetaan koiraa pitämään punkkien määrä iholla kohtuullisena ja hoito on jatkuvaa tai usein toistuvaa. Nuoren koiran yksittäiset karvattomat alueet eivät vaadi hoitoa.

Teksti: Sympaattiset asiantuntijaeläinlääkärit


Eläinlääkäriaseman Helmen tietoartikkelit - Koiranpentu tulee taloon

Suklaamyrkytys

Suklaa ei ole koiran herkku

Suklaa on ksylitolin ohella ihmisväen kotoinen herkku, joka voi aiheuttaa suurina annoksina vakavan vaaratilanteen perheen koiralle. Monet koirat pitävät suklaasta, minkä vuoksi sitä tulisikin aina säilyttää paikassa, johon lemmikit eivät yletä. Jos vahinko kuitenkin pääsee tapahtumaan, on tärkeää tehdä ensihoito kotona heti ja vakavammissa tapauksessa toimittaa koira mahdollisimman nopeasti eläinlääkäriin.

Suklaan sisältämä teobromiini on koiralle myrkyllistä. Mitä tummempaa ja kitkerämpää suklaa on, sitä suurempi on sen teobromiinipitoisuus. Suklaapatukan syöminen tai pieni pala maitosuklaata ei aiheuta koiralle vielä vaaraa, vaikka terveellistä se ei toki ole.

Ensihoito on välttämätöntä, kun koiran nauttima määrä on seuraava:

  • Fazerin sininen suklaalevy (200 g) / 5 kg painava koira
  • Fazerin tumma suklaalevy 47% (200 g) / 15 kg painava koira
  • Fazerin tumma suklaalevy 70% (200 g) / 40 kg painava koira

Kun annos nousee kaksinkertaiseksi, ovat vaikutukset vaarallisia, ja kolminkertaisella annoksella ne ovat koiran henkeä uhkaavia.

Kissoilla oireita tavataan jo pienemmillä annoksilla. Kissat eivät kuitenkaan maista makeaa ja siksi kissojen suklaamyrkytykset ovat onneksi harvinaisia.

Ensihoitona oksennutus

Oireet ilmaantuvat 2­12 tunnin kuluessa suklaan syömisestä. Teobromiinimyrkytyksestä kielivät tyypillisesti ylivilkkaus ja rauhattomuus, oksentelu, lisääntynyt juominen ja virtsaaminen, ripuli, kipuilu, sydämen rytmihäiriöt ja pahimmillaan kouristukset.

Ole aina yhteydessä eläinlääkäriin jatkohoidon arvioimiseksi!

Vasta-ainetta ei ole, joten hoidolla pyritään estämään teobromiinin imeytymistä ja hoidetaan oireita. Ensiapuna on oksennutus kahden tunnin sisällä eläinlääkärillä siihen tarkoitetulla lääkeaineella tai kotona vetyperoksidilla (2-5 ml/kg suun kautta, kokonaisannos enimmillään 50 ml) ja lääkehiili 1g/kg kuuden tunnin välein 1-3 vuorokauden ajan. Tärkeää on myös runsas juomaan houkutteleminen.


Eläinlääkäriasema Helmen tietoartikkelit - Ruoka-aineyliherkkyys

Ruoka-aineyliherkkyydet

Ruoka-aineongelmat selvitetään eliminaatiodieetillä

Koirien ja kissojen ruoka-aineongelmat kielivät usein allergiasta tai intoleranssista. Ruoka-aineongelmia ei voida testata luotettavasti verinäyttein, joten avuksi tulee eliminaatiodieetti.

Kun ruoka-aineen aiheuttaa koiralle tai kissalle ongelmia, kyseessä voi olla ruoka-aineallergia, jolloin puolustusjärjestelmä hyökkää liian voimakkaasti ja epätarkoituksenmukaisesti ruoan valkuaisainetta eli proteiinia vastaan. Allergiassa on usein taustalla perinnöllinen alttius, mutta myös pikkupennun varhainen ruokavalio voi vaikuttaa epäsuotuisasti suoliston kehittymiseen.

Allergian oireita ovat ihon kutina ja punoitus, korvatulehdukset, silmien punoitus, krooninen ripuli, ilmavaivat, tassujen nuoleminen ja anaalirauhasvaivat. Ruoka-aineallergia voi alkaa oireilla vanhemmallakin koiralla, toisaalta nuorella koiralla oireet voivat iän myötä helpottua.

Ruoka-ainehaittavaikutus voi johtua myös intoleranssista eikä ole tällöin allerginen reaktio. Esimerkiksi laktoosi-intoleranssissa elimistö ei pysty pilkkomaan laktoosia eli maitosokeria. Intoleranssia voivat aiheuttaa esimerkiksi ruoan rasvat tai lisäaineet. Ruoan valmistuksessa raaka-aineet voivat mennä läpi samasta kuumennuksesta, jolloin vilja voi jäädä raa’aksi ja liha voi olla ylikypsää. Intoleranssissa oireet johtuvat siitä, ettei suolisto pysty käyttämään ruokaa tehokkaasti ja ärtyy. Pikku hiljaa syntyy myös puutteita, jolloin ihon puolustuskyky huononee. Laadukkaissa kuivamuonissa on kiinnitetty huomiota hyvään sulavuuteen.

Eliminaatiodieetin suunnittelu tarkkaa puuhaa

Ruoka-ainehaittavaikutusta ei voi testata luotettavasti verinäytteillä, joten ainoa tapa on tehdä se eliminaatiodieetillä eli poissulkuruokavaliolla. Lemmikin ruokavaliosta poistetaan tällöin ne ruoat, joille eläin on herkistynyt tai joita se ei pysty käsittelemään normaalisti. Eliminaatiodieetti voidaan tehdä valmiilla ruoalla tai kotiruoalla ja näistäkin voidaan joutua kokeilemaan eri vaihtoehtoja.

Eläinlääkäriltä saatavat eliminaatiodieettiin käytettävät erikoisruoat perustuvat proteiinin pilkkomiseen entsymaattisesti niin pieneksi, ettei elimistö niitä tunnista. Ruoka valmistetaan olosuhteissa, joissa ruoka ei kontaminoidu muiden ruokien raaka-aineilla. Pakkausselosteet tulee lukea tarkasti, koska monissa ruoissa, joita ei ole ostettu eläinlääkäreiltä mainostetaan tuotteen jonkin raaka-aineen olevan hydrolysoitu tai hypoallergeeninen, mutta ruoka sisältää paljon muitakin ainesosia tai proteiinia ei ole pilkottu riittävän pieneksi.

Ruokaan voidaan valita myös harvinaisempia raaka-aineita, esimerkiksi peuran- tai hirvenlihaa tai harvinaisempia kalalajeja sekä hiilihydraatiksi esimerkiksi bataattia, hirssiä tai tattaria. Myös kotiruokaan voidaan valita yksi uusi proteiini ja hiilihydraatti. Pidemmän päälle kotiruoka ei sellaisenaan sisällä kaikkea lemmikin tarvitsemaa ja kotiruokinnan turvallinen toteuttaminen vaatii ammattilaisen tekemät laskelmat.

Raakaruokinta toimii joillakin lemmikeillä hyvin, koska proteiinin rakenne voi muuttua kuumennuksessa. Toisille siitä ei ole apua.

Dieetin kesto vähintään kahdeksan viikkoa

Eliminaatiodieetin tarkoituksena on saada selville, johtuvatko lemmikin oireet ruoasta, ja siksi se on tehtävä perusteellisesti. Eliminaatiodieetin tulee kestää vähintään kahdeksan viikkoa ja tuona aikana lemmikille ei saa antaa mitään muuta kuin valittua ruokaa ja vettä. Pienikin määrä muita ruoka-aineita tuhoaa eliminaatiodieetin: murukin leipää saa aikaan saman allergisen reaktion kuin kokonainen leipä. Puruluita, herkkuja, lisäravinteita tai makuaineita sisältäviä lääkkeitä ei tule käyttää. Lääkkeistä löytyy usein makuaineeton vaihtoehto, tarkista tämä eläinlääkäriltäsi.

Eliminaatiodieetin aikana oireet häviävät ja dieetin loputtua palataan vanhaan ruokaan. Jos oireilu palaa, tiedetään syy oireille. Tämän jälkeen rauhoitetaan tilanne uudelleen erikoisruokavaliolla ja tilanteen rauhoituttua lähdetään testaamaan yhtä uutta ruoka-ainetta aina kahden viikon välein. Lemmikille voidaan syöttää myös pysyvästi eläinlääkäriltä saatavaa hydrolysoitua ruokaa.

Teksti: Sympaattiset asiantuntijaeläinlääkärit.
© Sympaatti Oy. Lähde mainittava lainatessa.


Eläinlääkäriasema Helmen tietoartikkelit - Punkit

Punkkien torjunta

Punkkikausi on alkanut!

Suomessa merkittävimmät puutiaisvälitteiset sairaudet koiralla ovat anaplasmoosi ja borrelioosi. Myös puutiaisaivokuume on mahdollinen, mutta erittäin harvinainen. Ihminen voi sairastua näihin kaikkiin. Ihmistartuntojen estämiseksi on tärkeää huolehtia lemmikin punkkisuojauksesta. Punkkivälitteiset sairaudet eivät tartu lemmikistä ihmiseen, mutta punkit voivat kulkeutua koiran ja kissan kyydissä sohvalle tai sänkyyn, ja sieltä edelleen ihmiseen. Kissaan punkkivälitteiset sairaudet eivät juuri tartu, mutta kissan punkkilääkityksellä suojataan ihmistä.

Suomessa yleisimmin tavattava puutiainen on Ixodes ricinus. Puutiaiset viihtyvät erityisesti kosteilla, pensaikkoisilla niitty- ja nurmikkoalueilla. Ne eivät putoile puista, kuten joskus on luultu.

Punkilla on erikokoisia kehitysmuotoja ja nämä kaikki levittävät sairauksia. Haastavia punkkisyynin kannalta ovat muutaman millimetrin kokoiset toukkamuodot.

Päivittäinen punkkisyyni on aina tarpeen lemmikille ja omistajalle lääkityksestä ja rokotuksesta huolimatta.

Miten poistan punkin?

Helpoimmin punkki irrotetaan punkkipihtejä tai -lassoa käyttäen. Irrotin asetetaan punkin ”kaulaan”, mahdollisimman lähelle ihoa, ja tehdään kiertoliikettä, jolloin punkki hellittää otteensa ja tulee yleensä kokonaisena ulos. Punkkia ei saa puristaa vatsasta, ettei punkin sisältö tyhjene lemmikkiin. Joskus punkin kärsän pää jää ihoon, mikä voi aiheuttaa punertavan patin puremakohtaan. Se on elimistön vierasesinereaktio punkin palasille, ei merkki borreliatartunnasta. Punkkia ei pidä irrottaa rasvan eikä alkoholin avulla, koska ne saavat punkin ”oksentamaan”, jolloin riski tautibakteerin siirtymisestä eläimeen lisääntyy.

Borrelioosi

Borrelioosin aiheuttaja on Borrelia burgdorferi –bakteeri. Arviolta 10-50 % punkeista kantaa borreliaa, mutta alueellinen vaihtelu on suurta. Tartunnan saaneista koirista vain 5-10 % sairastuu. Kissat ovat vielä huomattavasti vastustuskykyisempiä borrelia-bakteerille. Bakteerin siirtyminen puutiaisesta eläimeen vaatii vähintään 24-48 tunnin kiinnittymisen. Oireet alkavat vasta 2-6 kuukauden kuluttua tartunnasta.

Koiralla borrelioosin tyypillisimmät oireet ovat kuume, imusolmukkeiden suureneminen, nivelturvotus ja jalasta toiseen siirtyvä aaltoileva ontuma. Harvinaisissa tapauksissa voi ilmetä munuaisvaurioita ja sydän-, aivo- tai aivokalvontulehdusta. Ihmisellä tyypillisesti esiintyvää punoittavaa rengasta iholla pureman ympärillä ei koiralla yleensä havaita.

Koiran borrelioosia hoidetaan antibiooteilla. Jos hoito päästään aloittamaan ajoissa, on ennuste hyvä, ja toipuminen alkaa yleensä parissa päivässä. Osa koirista jää kuitenkin kantajiksi ja tauti saattaa uusia myöhemmin.

Apteekeista on saatavilla punkkitesti, jonka avulla voi selvittää kantaako yksittäinen punkki borreliaa.

Anaplasma

Anaplasma phagocytophilum on punkkivälitteinen bakteeri, joka aiheuttaa anaplasmoosi-sairauden. Jotta bakteeri siirtyisi punkista isäntäeläimeen, täytyy sen tässäkin tapauksessa olla kiinnittyneenä 24-48 tuntia. Usein pureman ja oireiden alkamisen väli on 1-2 viikkoa.

Tyypilliset oireet ovat kuume, ruokahaluttomuus, uneliaisuus, jäykkyys, lihaskipu ja apaattisuus, mutta myös muita oireita voi olla paljon.
Hoitona käytetään antibioottia ja oireet helpottuvat nopeasti, mutta eläin voi hoidosta huolimatta jäädä taudinkantajaksi.

Puutiaisaivokuume (TBE)

Puutiaisaivokuumeen aiheuttaa virus, joka saa aikaan tulehduksen keskushermostossa. Virus tarttuu puutiaisen syljen välityksellä minuuttien sisällä puremasta. Puutiaisen nopea poistaminen eivätkä lääkkeet suojaa tartuntaa, ainoa tapa on ennaltaehkäisy punkkien kiinnittymistä estävillä valmisteilla. Puutiaisaivokuumeen tarttuminen koiraan on kuitenkin erittäin harvinaista. Ihmisille on olemassa TBE-rokote, koirille ei.

Tartunnan saaneilla koirilla voi esiintyä kuumetta ja erilaisia keskushermosto-oireita, kuten vapinaa ja tasapainohäiriöitä. Tartunta voi kuitenkin olla oireeton tai vähäoireinen, mutta pahimmillaan koira voi menehtyä alle viikossa oireiden alkamisesta. Parantavaa hoitoa tautiin ei ole.

Mikä olisi sopiva punkkilääke koiralleni?

Punkkilääkkeellä voi olla joko karkottava ja tappava tai pelkästään tappava vaikutus. Lääkitys voidaan antaa joko ulkoisesti iholle (paikallisvaleluliuokset ja pannat) tai koiralle suun kautta. Punkkilääkkeistä osa on reseptivapaita, toiset vaativat reseptin. Kissoille ei saa käyttää koirien punkkivalmisteita.

Aineiden teho perustuu punkin hermoston toiminnan häiriintymiseen, mutta myrkky ei normaalisti vaikuta nisäkkäiden hermostoon. MDR1-geenin omaavilla (usein collie-sukuisia koiria, mutta saattaa esiintyä muissakin koirissa) voi olla suurentunutta herkkyyttä. Kissat ovat koiria herkempiä punkkimyrkyille.

Punkkilääkkeen karkottava vaikutus ehkäisee jo punkkien tarttumista turkkiin ja näin voidaan vähentää myös ihmisen riskiä sairastua punkkivälitteisiin sairauksiin. Tappavat lääkkeet nujertavat punkin sen saatua riittävän pitoisuuden lääkettä joko iholta ja karvoista tai imemällä verta.

Ulkoisesti käytettävien punkkivalmisteiden teho on levinnyt kattavasti lemmikin iholle noin kahden vuorokauden kuluttua aineen annostelusta / pannan asentamisesta. Eläimeen jo mahdollisesti aikaisemmin kiinnittyneet punkit tulee poistaa ennen valmisteen antamista. Aineet vaikuttavat punkkiin useimmiten jo ennen kuin se ehtii imeä verta, mutta jos punkki on jo kiinnittynyt, on turha jäädä odottamaan aineen imeytymistä. Ulkoisesti käytettävät valmisteet leviävät pieninä määrinä myös ihmiseen läheisen kontaktin myötä, esim. jos lemmikki nukkuu omistajassa kiinni. Joissain valmisteissa on myös erityisohjeita uimarikoirille, koska myrkyt ovat vahingollisia vesieliöille, ja pesut puolestaan voivat vähentää aineen tehoa.

Ulkoisesti käytettävissä valmisteissa on eroja myös ihon ärsyttävyyden suhteen. Mikäli lemmikilläsi ilmenee voimakasta kutinaa, kuolaamista tai harvinaisissa tapauksissa keskushermosto-oireita valmisteen annostelun jälkeen, on aineesta pyrittävä pääsemään eroon mahdollisimman pian. Panta on helppo poistaa kaulasta, minkä lisäksi eläin voidaan vielä pestä talineritystä vähentävällä shampoolla tai paremman puutteessa astianpesuaineella. Paikallisvaleluliuoksenkin vaikutuksen saa vielä pois shampoopesulla kahden ensimmäisen vuorokauden aikana. Jos eläimellä on ilmennyt neurologisia oireita, on syytä olla yhteydessä myös eläinlääkäriin. Haittavaikutuksista on hyvä tehdä ilmoitus Fimean haittavaikutusrekisteriin. Jos olet haittavaikutuksen vuoksi joutunut käymään eläinlääkärissä, tekee hän ilmoituksen puolestasi. Eläinlääkäri voi myös neuvoa jonkin muun punkkivalmisteen valinnassa.

Suun kautta annettavat lääkkeet vaikuttavat vasta kun punkki on imenyt verta. Lääkkeen kestoon ei vaikuta uiminen eikä niistä siirry ainetta ihmiseen. Sisäisesti annosteltavia valmisteita on kahdenlaisia; kerran kuussa annettavia tabletteja, joissa lääkeaineen pitoisuus on pienempi ja vaikutus lyhyt. Kolme kuukautta suojaavassa lääkkeessä lääkkeen pitoisuus on alussa korkea ja laskee hiljalleen. Molempien valmisteiden siedettävyys on ollut hyvä, mutta jos koirallasi on esiintynyt haittavaikutuksia pidempivaikutteisella lääkkeellä, voi olla, että se sietää paremmin lyhytkestoista valmistetta. Sisäisesti nautittavat punkkilääkkeet eivät estä koiraa tuomasta punkkeja turkissaan sisätiloihin. Punkkipillerin lisäksi voidaan käyttää myös ulkoisesti annosteltavaa lääkettä suojan tehostamiseksi.

Borrelioosia vastaan on olemassa myös punkkirokote, joka estää borrelia-bakteerin siirtymisen koiraan. Perusimmunisointiin annetaan rokote kaksi kertaa kolmen viikon välein kevättalvella, ennen punkkikauden alkamista. Tehosterokote annetaan vuosittain. Rokotteen tehoa ei ole pystytty luotettavasti mittaamaan, sillä se ei nosta mitattavia vasta-aineita koirassa, vaan ehkäisee bakteerin siirtymistä koiraan. Rokote ei suojaa koiraa muilta punkkivälitteisiltä sairauksilta eikä estä punkkien kiinnittymistä.

Mikään punkkilääke ei ole sataprosenttisen suojaava, joten punkkisyyni on syytä tehdä lääkityksestä huolimatta. Ilmaston lämmetessä uusia punkkilajeja ja punkkivälitteisiä sairauksia voi saapua Suomeen ja näin ollen eläinten punkkisuojaus on entistä tärkeämpää. Matkustavan lemmikin punkkisuojaus on todella tärkeää!

Uudemmat punkkilääkkeet ovat lainsäädännöstämme johtuen markkinoille tullessaan pääsääntöisesti reseptivalmisteita, joten reseptiluokitus ei kerro suoranaisesti lääkkeen tehosta. Lääkkeeksi rekisteröityjen tuotteiden teho, laatu ja turvallisuus on tutkittu tarkkojen viranomaismääräysten mukaisesti. Ei-lääkkeellisillä tuotteilla ei ole vastaavia vaatimuksia, jolloin niiden tehoa ei ole tarvinnut näyttää toteen eikä turvallisuudesta yleensä ole tutkittua tietoa. Esimerkiksi usein käytetty valkosipuli voi aiheuttaa koirille anemiaa eikä se estä punkkeja kiinnittymästä.

Yhteenveto valmisteista

Karkottavat ja tappavat valmisteet: Bayvantic, Exspot, Seresto (käy myös kissoille), Scalibor

Vain tappava vaikutus: Bravecto, Effipro (myös kissoille), Exproline (myös kissoille), Frontline comp (myös kissoille), Frontline (myös kissoille), Fyperix (myös kissoille), Nexgard, Prac-tic

Paikallisvaleluliuokset: Bayvantic, Effipro, Exproline, Exspot, Frontline comp., Frontline (myös sumute), Fyperix, Prac-tic.

Pannat: Scalibor, Seresto

Purutabletti: Bravecto, Nexgard

Rokote: Trilyme

Teksti: Sympaattiset asiantuntijaeläinlääkärit
© Sympaatti Oy. Lähde mainittava lainattaessa


Eläinlääkäriasema Helmen tietoartikkelit - Elintärkeät vitamiinit ja rasvahapot

Elintärkeät rasvahapot pitävät lemmikin kunnossa

Omega-3- ja omega-6-rasvahappojen saanti ravinnosta on koirille ja kissoille elintärkeää. Sekä niiden puute että epätasapaino näkyvät lemmikin ulkomuodossa ja aiheuttavat monenlaisia terveysongelmia.

Koirat ja kissat tarvitsevat ravinnostaan omega-3- ja omega-6-rasvahappoja, koska näiden lemmikkien elimistö ei pysty niitä itse valmistamaan. Rasvahapot toimivat solukalvojen rakenneosina, viestinviejinä ja kolesterolin kuljettajina, vastaavat solukalvojen läpäisevyydestä sekä vaikuttavat verenpaineeseen ja veren hyytymiseen. Rasvahappojen puute tai niiden saanti väärässä suhteessa nähdään ensimmäiseksi ihon hilseilynä sekä elottomana ja kiillottomana turkkina.
Omega-3-rasvahappojen vaikutuksia eri sairauksien hoidossa on tutkittu melko laajasti sekä ihmisillä että koirilla. Niillä on todettu olevan hyviä vaikutuksia muun muassa tulehduksellisiin sairauksiin, ihosairauksiin, liikuntaelinsairauksiin, hormonaalisiin sairauksiin kuten sokeritautiin ja kilpirauhasen vajaatoimintaan, sydänsairauksiin, hermostollisiin sairauksiin ja jopa syöpään.

Tärkeimmät rasvahapot ravinnosta ja ravintolisistä

Omega-6-rasvahapporyhmään kuuluu muun muassa linoleenihappo ja sitä on runsaasti viljoissa, kananmunissa, siipikarjanlihassa, soijassa, kokojyväleivässä, auringonkukkaöljyssä ja maissiöljyssä. Linoleenihaposta muodostuu tulehduksen välittäjäaineita ja liiallisina ne pitävät elimistössä yllä tulehdustilaa. Nykyihmisen ja koiran ruokavalio suosii nykyisin aivan liikaa omega-6-rasvahappoja ja tällä on yhteys moniin sairauksiin, esimerkiksi iho- ja nivelongelmiin.

Omega-3-rasvahapporyhmän tärkeä jäsen on alfalinoleenihappo ja sitä on runsaasti rypsi- ja pellavaöljyssä. Alfalinoleenihaposta muodostuvat eikosapentaeenihappo (EPA) sekä dokosaheksaeenihappo (DHA). Koirilla muodostus on tehotonta, joten EPA- ja DHA-lisäys on tarpeen. EPA ja DHA toimivat tulehdusta vaimentavina tekijöinä. Suoria EPA- ja DHA-rasvahappojen lähteitä ovat merikalat, esimerkiksi lohi, silakka ja makrilli.

Kissoilla ja atoopikoilla erityistarpeet

Puhtaana lihansyöjänä kissalta puuttuu välttämättömien rasvahappojen aineenvaihdunnassa vaadittava delta-6-desaturaasientsyymi. Kissan tulee siis saada ravinnostaan omega-6-sarjan arakidonihappoa (lihasta) ja omega-3-sarjan EPA- ja DHA-rasvahappoja (kalasta ja kalaöljystä). Myös atoopikoilla tämän entsyymin aktiivisuus on usein alentunut ja rasvahappojen lisääminen ruokavalioon on tärkeä osa hoitoa.

Tutkijat eivät ole toistaiseksi saaneet selville, mikä on optimaalinen omega-6- ja omega-3-rasvahappojen suhde ja riittäisikö pelkkä omega 3-rasvahappojen lisääminen ravintoon.

Välttämättömien rasvahappojen yliannostusriski on pieni. Ruoan prosessoiminen voi muuttaa myös rasvahappoja, ja niiden lisääminen prosessoituihin koiranruokiin on tärkeää.

Laadukkaissa ruoissa rasvahappojen puutokset ovat harvinaisia, mutta huono kotiruoka, vähärasvainen laihdutusruoka, heikkolaatuinen kuivaruoka, ruoan säilyttäminen väärissä olosuhteissa tai vanhentunut ruoka saattavat aiheuttaa rasvahappojen puutoksia.

Tuotteen valinta tärkeää

Käytetyn rasvahappolisän tulee olla laadukasta ja ennen ostopäätöstä tulisikin selvittää, miten rasvahappolisä on valmistettu. Kalaöljypohjaisissa tuotteissa raaka-aineen keräys useampien kalatehtaiden eristä ja pitkät säilytysajat aiheuttavat suuren riskin tuotteen härskiintymiselle, jolloin se on haitallista elimistölle.

Ravintolisän tulee sisältää E-vitamiinia härskiintymisen estämiseksi. Rasvahappovalmisteen hyöty nähdään iholla noin kahden kuukauden kuluttua antamisen aloittamisesta.

Teksti: Sympaattiset asiantuntijaeläinlääkärit.
© Sympaatti Oy. Lähde mainittava lainatessa.


Eläinlääkäriasema Helmen tietoartikkelit - Nenäpunkki

Nenäpunkki

Nenäpunkki on kiusallinen riesa

Vaikuttaako koirasi hajuaisti heikenneen? Vuotaako sen kirsu? Hankaako se kuonoaan esimerkiksi huonekaluihin? Saako se outoja “kohtauksia”, joissa se ikään kuin ryystää ilmaa sisäänsä? Koirassasi voi asustella pieni ja kiusallinen nenäpunkki.

Nenäpunkki (Pneumonyssoides caninum) on 1-1,5 millimetriä pitkä, kermanvärinen hämähäkkieläin, joka elää koiran nenäonteloissa ja nenän sivuonteloissa. Se on varsin vilkasliikkeinen ja voi edetä senttimetrin sekunnissa. Nenäpunkki tarttuu suorissa kuonokontakteissa, muut tartuntatavat ovat epätodennäköisiä. Teoriassa tartunnan voi saada epäsuorasti esimerkiksi maata nuuskimalla, koska punkit voivat säilyä erossa koirasta kolme viikkoa sopivan viileissä ja kosteissa olosuhteissa.

Laaja oireiden kirjo

Oireiden vakavuus riippuu nenäpunkkien määrästä ja sijainnista. Voimakkaammin koira oireilee silloin, kun nenäpunkit ovat aiheuttaneet limakalvoilla allergisen reaktion, sijaitsevat ahtaissa, keskeisissä kohdissa tai silloin, kun punkkeja on määrällisesti paljon.

Perheessä voi olla sekä oireilevia ja oireettomia yksilöitä, koska eri koirilla voi olla eri määrä punkkeja, ne voivat sijaita eri paikoissa ja koirat voivat reagoida niihin eri tavoin. Jos talouden koirista yksi saa nenäpunkkidiagnoosin, kaikilla samoissa tiloissa oleskelevilla koirilla on käytännössä aina nenäpunkkeja.

Tyypillisiä oireita ovat hajuaistin heikkeneminen, niiskutus eli reverse sneezing, veden valuminen kirsusta, pään ravistelu, kuonoalueen kutina sekä nielurisojen tulehdukset.

Hajuaisti heikkenee, koska punkit aiheuttavat tulehdusreaktion ja limaneritystä hajusolukon alueelle. Reverse sneezing (käänteinen aivastus) on voimakas sisäänhengityskohtaus, joka voi kestää useamman minuutin. Se voi altistaa jopa mahalaukun laajentumalle ja kiertymälle.

Häätö vaatii sitkeää lääkitsemistä

Usein nenäpunkkidiagnoosi tehdään tyypillisten oireiden ja hoitokokeilun perusteella. Verinäytteistä tartuntaa ei voida luotettavasti tutkia ja nenäpunkkien näkeminen on harvinaista.

Lääkkeitä nenäpunkin häätöön saa vain eläinlääkärin määräyksellä ja kaikki oireilevan koiran kanssa kuonokontaktissa olleet koirat tulisi hoitaa samalla kerralla. Lääkitys annetaan useamman kerran, jotta lääkitykseen reagoimattomat munamuodot ehtivät kehittyä ja saadaan häädettyä.

Ennen lääkityksen aloittamista tehdään yleistutkimus. Pitkä, pehmeä kitalaki aiheuttaa hengenvetokohtauksia varsinkin kääpiökoirille. Samantyyppisiä oireita on myös tulehduksissa, allergiassa, nenän vierasesineissä, virussairauksissa sekä sydänsairauksissa.


Eläinlääkäriasema Helmen tietoartikkelit - Myrkytykset koirilla

Myrkytykset koirilla

Ensihoito on myrkytystapauksissa tärkein hoito

Vaikka vakavat myrkytystapaukset eivät olekaan koirilla kovin yleisiä, jokaisesta kodista ja pihapiiristä löytyy kuitenkin aineita, jotka voivat olla vaaraksi lemmikin hyvinvoinnille. Jos koiran tiedetään tai epäillään nauttineen jotakin vaarallista, on tärkeää tarttua toimeen heti. Eläinlääkärin numero on syytä pitää aina saatavilla, sillä ohjeet myrkytyksen hoitoon tulee ensin varmistaa. Erityisen tärkeää lääkärin konsultoiminen on silloin, kun potilas on vanhus tai pentu, tai jos potilaalla on jokin perussairaus.

Myrkytysten ensiavun kulmakivet ovat oksennuttaminen ja imeytymisen estäminen. Koiran omassa kotiapteekissa tulisi aina pitää eläinlääkäriltä tai apteekista ilman reseptiä saatavaa lääkehiiltä ja kolmeprosenttista vetyperoksidia. Ensihoito on myrkytystapauksissa kaikkein tärkein hoito ja kallisarvoista aikaa ei saisi tuhlata päivystävän apteekin etsimiseen.

On tärkeää muistaa, että silloin, kun koiralle syötetään mitä tahansa ainetta väkisin, se tulee tehdä rauhallisesti ja varmoin ottein, tarvittaessa avustajaa käyttäen. Ainetta ei saa joutua koiran hengitysteihin. Huonokuntoiselle koiralle ei saa annostella mitään väkisin suun kautta, vaan se on toimitettava viipymättä eläinlääkäriin.

Oksennuttaminen ei yksin riitä

Jos koiran oksennuttaminen tehdään eläinlääkärissä, siihen voidaan käyttää tarkoitukseen kehitettyä lääkeainetta. Kotioloissa oksettaminen tehdään vetyperoksidin avulla.

Kolmiprosenttista vetyperoksidia annetaan ruiskulla koiralle kaksi millilitraa elopainokiloa kohti suun kautta, enimmäisannos on 50 millilitraa eläimen koosta riippumatta. Vaikutus on tehokkain, jos vatsalaukussa on sisältöä, joten koiralle kannattaa antaa ennen oksennuttamista pieni annos ruokaa. Vetyperoksidi aiheuttaa ärsytystä mahalaukun limakalvolla, mikä saa aikaan välittömän oksennusrefleksin. Oksennuttamalla saadaan poistettua vain noin 80 prosenttia vatsalaukun sisällöstä, joten onnistuneenkin oksennutuksen jälkeen tarvitaan seurantaa ja tukihoitoa.

Ruokasuolalla oksennuttamista ei suositella, koska jos koira ei oksenna, voi seurauksena olla jopa henkeä uhkaava suolamyrkytys. Joissakin tapauksissa vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole, jos vetyperoksidia ei ole nopeasti saatavilla ja nielty aine aiheuttaa suurta vaaraa. Tällöin ohjeet suolan käyttöön tulee kysyä eläinlääkäriltä.

Lääkehiili estää myrkyn imeytymistä

Lääkehiili toimii parhaiten jauheesta tehtynä liuoksena ja sen vaikutus perustuu suureen pinta-alaan. Lääkehiilen annos on reilu: 2-5 grammaa elopainokiloa kohti. Osalle myrkyistä on tyypillistä enterohepaattinen kierto eli myrkky imeytyy suolistosta, kertyy sappinesteeseen ja vapautuu seuraavan ruokailun yhteydessä sappinesteen mukana takaisin suolistoon. Näissä myrkytyksissä lääkehiiliannoksen toistaminen tehostaa hoitoa, ohjeet tähän antaa eläinlääkäri.

Parafiiniöljyä ei tule antaa yhtä aikaa lääkehiilen kanssa, koska se peittää lääkehiilen estäen haitallisten aineiden imeytymisen.

Yleisimmät myrkytysten aiheuttajat

  • Suklaa
  • Ksylitoli
  • Viinirypäleet ja rusinat
  • Lääkkeet, erityisesti makutabletit tulehduskipulääkkeistä
  • Taikina
  • Teepuuöljy
  • Rotanmyrkky
  • Jäähdytysneste
  • Nikotiinivalmisteet
  • Puutarhalannoitteet

Eläinlääkäriasema Helmen tietoartikkelit - Äniarkuus

Ääniarkuus

Äänipeloista kärsivä koira vaatii hoitoa

Koirien äänipelon syntyyn on monta syytä ja altistavaa tekijää. Pelkojen synty voi liittyä niin geneettisiin tekijöihin, puutteellisiin pentuajan kokemuksiin kuin ikäviin sattumuksiinkin. Epänormaaliin käytökseen kannattaa puuttua ajoissa.

Tyypillisimpiä äänipelon lähteitä koirille ovat ukkonen, ilotulitteet, kuumailmapallot ja ampuminen. Normaali koira huomioi nämä äänet, mutta jatkaa hetken kuluttua tekemisiään niistä välittämättä. Ääniherkkä koira kuulee äänet jo kaukaa ja reagoi niihin voimakkaasti vinkumalla, läähättämällä, kiertämällä pakonomaisesti kehää, yrittämällä päästä ihmisten syliin tai pakenemalla tilanteesta.

Normaali, pelotonkin koira voi saada äänipelon, jos ääneen liittyy traumaattinen kokemus, esimerkiksi uutena vuotena papattimattoon juokseminen. Koiran äänipelot ovat ikävä kyllä herkkiä yleistymään. Aluksi koira voi pelätä esimerkiksi ukkosta, johon yhdistyy samaan aikaan kuultu kattiloiden kilinä. Seuraavaksi kattiloiden kilinään voi ketjuttua vaikkapa sähkövispilän ääni, jolloin yksin sekin saa jatkossa paniikin aikaan ja ketju jatkuu. Ääniarkuus usein pahenee iän myötä.
Tietyillä roduilla äänipelkoa tavataan enemmän ja joistakin roduista se on pitkälle karsittu. Paimenkoirien tulee olla aisteiltaan hyvin herkkiä pärjätäkseen alkuperäisessä käytössään ja äänipelot ovat niillä siksi yleisempiä. Metsästyskoiraroduissa ääniin reagoivat yksilöt taas on karsittu jalostuksesta ja äänipelot ovat harvinaisia. Ääniin reagoivien koirien on todettu tutkimuksessa saaneen myös muita useammin varhaispentuaikaan huonompaa hoitoa emoltaan ja koirat ovat vähemmän sosiaalistettuja.

Ääniarkuutta tavataan useammin vähemmän liikuntaa saavilla koirilla, ja erityisesti paljon vapaana liikkuvilla yksilöillä mahdollinen ääniarkuus tulee esiin vasta myöhemmin. Liikkumisen aiheuttama serotoniinin nousu vähentää ahdistuneisuutta, joten liikunnan lisääminen parantaa ääniaran koiran elämänlaatua.

Hoito vaatii kärsivällisyyttä

Hoitamattomana tilanne pahenee nuoren koiran epänormaalin tarkasta kuulosta tilanteeseen, jossa koira pelkää lukuisia ääniä, esimerkiksi kattiloiden kolinaa, lämpöpatterin napsahduksia ja kaappien sulkeutumista. Jos nuoren koiran huomaa kuulevan äänet erityisen tarkasti, kannattaa hakeutua nopeasti asiantuntevan käytösneuvojan tai käytösongelmiin perehtyneen eläinlääkärin luo. Alkuvaiheessa käytöksen muuttaminen on ehdottomasti helpointa.

Äänipelosta kärsivälle koiralle on hyvä tehdä ennen hoidon aloittamista terveystarkastus sairauksien ja kivun poissulkemiseksi. Äänipelkojen hoito vaatii pitkäjänteisyyttä ja aikaa. Koiraa ei saa tahallaan viedä pelkoa aiheuttaviin tilanteisiin, esimerkiksi ampumaradalle, koska se pahentaa koiran stressiä ja voimakkaasti pelkäävä koira ei pysty enää oppimaan. Terapialla pyritään saamaan aikaan normaalielämässä pärjäävä koira, ei harrastuskoiraa, joka altistuu jatkuvasti voimakkaille äänille.

Siedätyshoidon tukena voi käyttää Adaptil-feromonivalmistetta, joka sisältää emokoiran nisiensä lähistöltä pennuille erittämän feromonin synteettistä kopiota. Feromoni yhdistyy pennuilla voimakkaasti syömiseen, emon lämpöön ja turvaan, joten se toimii vielä aikuisiälläkin tyynnyttävästi. Ihminen voisi ajatella, että Adaptil auttaa tilanteissa, joissa äidin läsnäolokin lasta helpottaisi.

Feromonihaihdutin laitetaan pistorasiaan kahta viikkoa ennen tarvetta ja koiralla pidetään kaulassa Adaptil-pantaa. Feromonin tehosta löytyy tieteellistä näyttöä.

Uuteenvuoteen valmistautuminen aloitettava ajoissa

Uudenvuoden paukkeisiin harjoittelu on hyvä aloittaa viimeistään marraskuussa. Koiralle soitetaan tarkoitukseen tehtyä äänitettä alussa hyvin hiljaa siten, ettei koira vielä pelkää. Tämän jälkeen ääneen liitetään mukavia asioita ja pikkuhiljaa ääntä lisätään. Koiraa ei saada täysin parannettua peloistaan, mutta pelkoa saadaan hallintaan. Hui Kauhistus - Sounds Scary -cd-levy sisältää ukkosen, ilotulitusten ja aseen ääniä sekä ohjeet äänipelon siedätyshoitoon.

Uutenavuotena koira viedään hyvissä ajoin ennen paukkeen alkua tarpeilleen ja sille tarjotaan sopiva pimeä piilopaikka kuten vaatehuone tai vessa. Ikkunat peitetään lasien helinän vaimentamiseksi ja sisällä soitetaan musiikkia kovalla äänellä. Ihmisten tulee käyttäytyä mahdollisimman normaalisti sillä surkuttelu saa koiran tuntemaan olonsa entistä pelokkaammaksi. Koiraa ei tule jättää yksin.

Uudenvuoden aikaan ulkoillessa koiralla tulee olla vahva remmi ja pitävä kaulapanta, ettei yllättävä ilotulitteen ääni saa koiraa paniikkiin ja karkaamaan. Karkulaisia on uutenavuotena liikkeellä valitettavan paljon! Äänipelkoa voidaan lievittää myös eläinlääkäriltä saatavalla lääkityksellä ja eläinlääkäriin kannattaakin olla yhteydessä jo hyvissä ajoin ennen vuoden vaihtumista.

Toivotamme kaikille asiakkaillemme turvallista, tyyntä ja iloista uutta vuotta!


Asiaa lemmikkien sairauksista ja hyvinvoinnista

Myrkytykset kissoilla

Utelias kissa on altis myrkytyksille

Synnynnäinen uteliaisuus saa kissan alttiiksi myrkytyksille ja leikkisyys vierasesineiden syömiselle. Koska pienikin annos myrkyllistä ainetta voi johtaa jopa kissan kuolemaan, on varovaisuus kissatalouksissa aina paikallaan.

Tyypillisimmin kissa saa myrkytyksen syömällä vahingossa haitallista ainetta, esimerkiksi huonekasvia. Kuitenkin myös iholle laitettu, permetriiniä sisältävä koiran ulkoloishäätö tai omistajan tietämättömyyttään kissalle antama parasetamoli ovat melko yleisiä myrkytysten syitä.

Koirille tarkoitetun, permetriiniä sisältävän ulkoloislääkkeen laittaminen vahingossa kissalle aiheuttaa tärinää, korvien nykimistä, ärtyneisyyttä, jäykkyyttä, kuolaamista, lämmön nousua ja kohtauksia. Oireet voivat alkaa muutaman tunnin–vuorokauden kuluessa. Ensiapuna kissan turkki pestään viileällä vedellä – ei kuumalla, koska se pahentaa tilannetta – sekä shampoolla ja kissa viedään eläinlääkäriin. Oireet kestävät yhdestä vuorokaudesta viikkoon ja kissa tarvitsee usein jatkuvaa eläinlääkärin hoitoa.

Jopa kissoille itselleen tarkoitetun, iholle laitettavan loishäädön nuoleminen voi aiheuttaa kuolaamista ja maha­suolikanavan oireita. Iholle laitettava lääkitys tulee laittaa tarkasti pakkauksen ohjeen mukaan ja jos kissa siitä huolimatta yltää nuolemaan lääkettä, pestään iho haalealla vedellä ja shampoolla.

Houkutteleva pakkasneste ja vierasesineet

Kissoja suojaa onneksi myrkytyksiltä se, etteivät ne maista makeaa eivätkä syö koirien tavoin kovin helposti esimerkiksi ksylitolia. Kissat ovat kuitenkin mieltyneitä etyleeniglykolia sisältävän pakkasnesteen makuun ja myrkytys seuraa usein pullon kaatumisesta tai nesteen vuotamisesta auton alle. 1,4ml/kg laimentamatonta etyleeniglykolia on kissalle tappava annos ja se imeytyy puolessa tunnissa.

Etyleeniglykoli vaurioittaa elimistöä laajasti. Ennuste on aina heikko ja yli kolme tuntia etyleeniglykolin nauttimisesta valitettavasti olematon. Ennaltaehkäisy on siis äärimmäisen tärkeää! ​Sama koskee kotona ja pihapiirissä yleisesti käytettyjä myrkytysaineita: rotanmyrkyissä käytetään nykyisin hyvin vahvoja ja pitkään vaikuttavia aineita, joten myrkytykseen riittää pieni määrä myrkkyä tai myrkkyä saaneen jyrsijän syöminen.

Myrkytysten lisäksi kissoille aiheuttaa ongelmia usein lankojen, joulukuusen nauhojen, lelujen ja hiuslenkkien syöminen. Vierasesineen syönyt kissa alkaa oksentaa rajusti ja tarvitseekin nopeasti eläinlääkärin apua.

Kissan syötyä jotain sopimatonta hoito­ohjeet tulee aina tarkistaa eläinlääkäriltä. K​issan hyvin nuori tai vanha ikä sekä perussairaudet voivat vaatia erityishuomiota.

Huomio huonekasveihin!

Kissaperheen huonekasvien valintaan tulee kiinnittää erityisen tarkkaan huomiota. Erityisesti liljamyrkytykset (suvut lilium ja hemerocallis) ovat usein kuolemaan johtavia. Myrkyn pitoisuus kasvissa vaihtelee, mutta kaikkien osien ja jopa siitepölyn syöminen on vaarallista. Tappava annos saadaan jo alle yhden lehden syömisestä!

Liljojen lisäksi muita myrkyllisiä kasveja ovat kliivia, atsalea, joulutähti, narsissi, hyasintti, sinisade, oleanteri (Nerium oleander), kruunukävykit , palmuvehkat, viirivehkat (Spathiphyllum spp), kallat eli huonevehkat (Zantedeschia spp), köynnösvehkat (Philodendron spp.) ja kirjovehkat (Dieffenbachia spp.).
Ulkokasveista erityisen vaarallisia ovat kielo (Convallaria majalis) sormustinkukka (Digitalis purpurea) silkkiyrtit (Asclepias spp.) merisipuli (Urginea maritima) ja alppiruusut.

Tarkista alla olevista listoista eri kasvien vaarallisuusaste ja vaikutukset kissaan. Muista, että kissan nautittua sille mahdollisesti haitallista kasvia on aina soitettava eläinlääkärille jatkohoidon tarpeen varmistamiseksi!

Tappavan myrkylliset kasvit/kasvinosat, joiden syöminen vaatii välitöntä eläinlääkärin hoitoa:

  • Liljat (Lilium, hemerocallis) ­ kaikki kasvinosat
  • Liljapuut (Cordyline)
  • Traakkipuu (Dracaena)
  • Atsalea (Rhododendron)
  • Oleanteri (Nerium oleander)
  • Kielo (Convallaria majalis) ­ myös maljakon vesi
  • Sormustinkukka (Digitalis purpurea)
  • Japaninkäpypalmu (Cycas) ­ vaikutus maksaan ja ruuansulatuskanavaan
  • Palmuvehka (Zamia) ­ vaikutus maksaan ja ruuansulatuskanavaan
  • Amaryllis
  • Jouluruusu (Helleborus spp.)
  • Viirivehka (Spathiphyllum spp.) ­ harvinaisena seurauksena munuaisvaurio
  • Klivia
  • Tulppaanin sipuli
  • Narsissin sipuli

Ärsyttävät kasvit:

Oireina oksentelu, kuolaaminen, huono ruokahalu, venyttely, ripuli sekä kitkerästä mausta tai limakalvoärsytyksestä johtuva väsymys. Oireita voi helpottaa houkuttelemalla kissan juomaan runsaammin.

  • Joulutähti (Euphorbia pulcherrima)
  • Rönsylilja (Chlorophytum comosum)
  • Syklaami (Cyclamen)
  • Jukkapalmu (Yucca)
  • Aloe
  • Anopinkieli (Sansevieria trifasciata)
  • Kumipuu (Ficus elastica)
  • Muratti (Hedera helix)

Kalsiumoksalaattikiteitä sisältävät kasvit, jotka ärsyttävät mekaanisesti suun limakalvoja:

Oireina suun kipu, nielemisvaikeus, syömättömyys, kuolaaminen, limakalvojen turvotus, oksentelu ja vaisuus. Oireet menevät itsestään ohi ja niitä voi helpottaa huuhtelemalla kissan suuta vedellä sekä tarjoamalla pienen määrän hyla­maitoa, jogurttia tai sukralfaattia, joka tekee suojaavan kalvon ruokatorven ja mahalaukun limakalvoille.

  • Viirivehka (Spathiphyllum spp.)
  • Kallat eli Viirivehkat (Zantedeschia spp.)
  • Köynnösvehkat (Philodendron spp.) ­ esimerkiksi peikonlehti, kultaköynnös, flamingokukat
  • Kirjovehkat (Dieffenbachia spp.)
  • Begonia
  • Hyasintin sipuli (Hyacinthus orientalis)

Muita myrkyllisiä/ärsyttäviä kasveja:

  • Avokado
  • Belladonna
  • Happomarjapensas
  • Hevoskastanja
  • Hortensia
  • Hukanputki
  • Hulluruoho
  • Huonearalia
  • Huonekoiso
  • Ihmepensas
  • Jasmiini
  • Karheapäivänhattu
  • Kissanhäntä
  • Koiranpensas Kolibrinkukka
  • Krookus
  • Krysanteemi
  • Kukonkannus
  • Kultasadepensas
  • Kurjenmiekka
  • Kustaankukka
  • Laakerikirsikka
  • Laakeripuu
  • Limoviikuna
  • Lobelia
  • Lumikello
  • Lupiini
  • Marjakuusi
  • Misteli
  • Neilikka
  • Niilin­/säde­/kissankaisla
  • Näsiä
  • Perunanvarret
  • Pietaryrtti
  • Piikkikruunu
  • Pikarililja
  • Pylväskaktus
  • Pylvästyräkki
  • Raparperi
  • Rautayrtti
  • Risiinikasvi
  • Ruiskukka
  • Sorvarinpensas
  • Sudenmarja
  • Sulkasaniainen
  • Suokorte
  • Suolakkeet
  • Särkynyt sydän
  • Tohtorinkukka
  • Tupakkakasvi
  • Tyrnipensas
  • Ukonhattu
  • Unikko
  • Valkovuokko