Hammashoidot Eläinlääkäriasema Helmessä

Kissan hammassyöpymät

Hammassyöpymät kiusaavat valtaosaa kissoista

Hammassyöpymät ovat kissoilla hyvin yleinen, ennen pitkää kipua aiheuttava vaiva. Syöpymät jaetaan kahteen eri tyyppiin ja oikea diagnoosi on hoidon kannalta erityisen tärkeä.

Hammassyöpymät (tooth resorption eli TR, jota kutsuttiin aiemmin nimellä FORL eli feline osteoclastic resorptive lesion) ovat kissoilla yleisiä, kipua aiheuttavia hammasvaurioita, joita esiintyy yli 70 prosentilla kaikenrotuisista kissoista.

Syöpymä kehittyy, kun hammasluuta muotoilevat osteoklasti- ja odontoklastisolut aktivoituvat ja alkavat tuhota ympäröivää hammasluuta. Useimmiten hammassyöpymä alkaa kehittyä näkymättömissä ienrajan alapuolella hampaan kruunun ja juuren rajalla, josta se laajenee juuren sementin ja hammasluun alueelle.

Kaksi eri syöpymätyyppiä

Syöpymät jaetaan kahteen eri tyyppiin. Tyyppi 1 liittyy yleensä suun tulehdustiloihin, kuten parodontiittiin tai gingivostomatiittiin . Hampaan ja juuren välinen parodontaalirako säilyy ja hampaan juurien rakenne pysyy normaalina. Tällaisten hampaiden juuret täytyy poistaa kokonaan vaurioituneita hampaita poistettaessa.
Tyypin 2 syöpymiin kissoilla on synnynnäinen alttius, syntymekanismia ei tunneta, eikä niihin yleensä liity kuin paikallista ientulehdusta. Näissä tapauksissa syöpymän edetessä hampaiden ja leukaluun välinen parodontaalirako katoaa ja hampaan juuri alkaa korvautua leukaluulla. Juuren rakenne häviää pikku hiljaa ja sulautuu osaksi leukaa.

Tällaiset juuret ovat rakenteeltaan hauraita ja niiden poistaminen on erittäin hankalaa, joten ne voidaan jättää hampaiden poistojen yhteydessä jatkamaan sulautumistaan. Edellytyksenä on, että röntgenkuvassa ei havaita tulehdusmuutoksia juuren ympärillä ja hampaan poistokohdan ienhaava suljetaan niin sanotulla kruunuamputaatiolla.

Hammasröntgenkuvat ovat ensiarvoisen tärkeitä juuri näiden syöpymätyyppien erottamiseksi, koska hammasröntgenkuvista saatu tieto vaikuttaa merkittävästi hoitosuunnitelmaan. Ulkoisesti molemmat syöpymätyypit näyttävät samalta, ja usein samassa suussa ja jopa saman hampaan eri juurissa voi olla erityyppistä syöpymää.

Muutos syömistottumuksissa voi kieliä syöpymästä

Alkuvaiheen hammassyöpymä, joka on vielä piilossa ienrajan alla eikä ole edennyt juurikanavaan asti, on yleensä vielä kivuton. Kun hammassyöpymä etenee hammasluuhun ja kruunun kiilteen läpi, muodostuu kissan hampaan pinnalle reunoiltaan epätasainen, usein tulehtuneen ikenen peittämä kuoppa. Erityisesti hampaan pinnalle auenneiden ja hampaan ytimeen asti ulottuvien hammassyöpymien tiedetään aiheuttavan kissalle kipuja.

Hammaskivun vuoksi kissa pureskelee haluttomammin ja saattaa siirtyä syömään pehmeämpiä ruokia. Kipeällä suulla on myös vaikeampaa pitää huolta turkista.
Kissan hampaat on hyvä tarkastaa säännöllisesti esimerkiksi rokotuskäyntien yhteydessä ja aina, jos kissa aristelee suutaan tai sen syömistottumukset muuttuvat (eli esimerkiksi kuivaruoka ei enää kelpaa) tai jos kissalle muodostuu hammaskiveä.

Koska synnynnäisten hammassyöpymien syytä ei tiedetä, on niitä mahdotonta ennaltaehkäistä. Hammassyöpymien etenemistä ei voida pysäyttää, mutta joskus ienrajan alla alkuvaiheessa olevat muutokset saattavat olla pidempään oireettomia. Kaikki hampaat, joissa syöpymämuutos ulottuu ienrajan yläpuolella hammasluuhun asti, tulisi poistaa.

Teksti: Sympaattiset asiantuntijaeläinlääkärit
© Sympaatti Oy. Lähde mainittava lainattaessa.


Asiaa lemmikkien sairauksista ja hyvinvoinnista

Kissan astutus, tiineys ja pentujen kehitys

Kissapentueen kasvattaminen syntymästä luovutusikään on 12 viikon pituinen, antoisa projekti. Ennen yritykseen ryhtymistä kasvattajan on hyvä tietää perusasiat kissan lisääntymisestä.

Kiima ja parittelu

Naaraskissalla on jatkuvasti kiimakiertoja ja ne alkavat yleensä 4–18 kuukauden iässä. Itämaiset ja lyhytkarvaiset aloittavat usein aikaisemmin, pitkäkarvaiset taas myöhemmin. Luonnossa kissoilla kiimat ajoittuvat aikaan, jolloin valoisa jakso on yli 12 tuntia, kotikissoilla kiimat jatkuvat usein läpi vuoden. Kiima kestää yleensä 5–6 päivää (vaihteluväli 2–22 päivää) ja se toistuu noin 2–3 viikon välein.

Naaraskissa voi tiinehtyä vielä 14-vuotiaanakin, jos pentuja on ollut säännöllisesti. Ilman tiineyksiä kohdun limakalvoilla tapahtuu muutoksia ja tiineyden mahdollisuudet heikkenevät. Pienemmillä ja sirommilla roduilla sopivin ikä astutukselle on noin vuoden iässä ja suurilla, hitaasti kehittyvillä roduilla noin puolitoistavuotiaana.

Kiimassa naaraskissa ääntelee voimakkaasti, hieroo päällään esineitä, notkistaa selkäänsä, kääntää häntää ja suostuu paritteluun. Onnistuneen parittelun jälkeen naaras ääntelee voimakkaasti, saattaa käyttäytyä hyökkäävästi urosta kohtaan, venyttelee, kierii maassa ja nuolee ulkosynnyttimien aluetta.

Jos naaraskissa ei parittele, ei ovulaatiota tapahdu ja munasolut hajoavat. Uusi kiima on tyypillisesti 2–3 viikon kuluttua, mutta joillakin yksilöillä munasoluja kehittyy jatkuvasti ja naaraalla on jatkuva kiima. Astumisten jälkeen kissalla ei havaita kiimoja 25–45 päivään, jos kissa ei tiinehdy. Jos kissa tiinehtyy, kiimat alkavat uudelleen pentujen synnyttyä 2.-4. imetysviikolla tai viimeistään 2–8 viikkoa vieroituksen jälkeen.

Astumiset saavat kissalla aikaan munasolujen irtoamisen eli ovulaation ja parhaiten tämä tapahtuu, jos naaraskissa parittelee useammin kuin yhden kerran, mieluiten jopa 3–5 kertaa kiiman keskivaiheilla. Ovulaation aikaansaavan LH-piikin voimakkuuden on todettu olevan yhteydessä parittelukertojen lukumäärään ja ajoittumiseen kiiman aikana, ja kissat, jotka parittelivat kiiman viidentenä päivänä eli estruksen keskivaiheilla useita kertoja, ovuloivat ja hedelmöittyivät paremmin kuin kiiman ensimmäisenä päivänä useita kertoja paritelleet. Astutukset tulee rajoittaa yhden vuorokauden sisälle keskikiimaan, jolloin synnytysajan arvioiminen on tarkempaa.

Emon hoito tiineyden aikana

Tiineyden pituus on kissalla keskimäärin 65,6 vuorokautta (56–71) ensimmäisestä astutuksesta. Tyypillisesti synnytys osuu välille 63 vuorokautta ensimmäisestä astutuksesta–63+/-2 vuorokautta viimeisestä astutuksesta. Astutukset kannattaa rajata yhteen vuorokauteen keskikiimassa. Alle 60 vuorokauden ikäisenä syntyminen heikentää pentujen elinkykyä.

Tiineyden aikana kissan proteiinintarve kasvaa ja ravinnon tulisi sisältää vähintään 32 prosenttia proteiineja ja 18 prosenttia rasvaa. Tiineille kissalle on hyvä syöttää heti tiineyden alusta alkaen laadukasta pennuille tarkoitettua täysravintoa. Runsaasti lihaa sisältävässä ruokavaliossa vitamiinien ja hivenaineiden tarve tulee turvata tähän tarkoitetuilla tableteilla. Maitotuotteet eivät riitä yksin tasapainottamaan ruokavaliota, esimerkiksi varmistamaan kalsiumin optimaalista saantia suhteessa muihin ravintoaineisiin. Tiineelle kissalle on hyvä antaa myös omega-3-rasvahappovalmistetta.

Emokissa rokotetaan ja madotetaan noin kuukausi ennen astutusta.

Synnytykseen valmistautuminen

Synnytystä varten emolle tehdään viihtyisä, reunallinen pesälaatikko. Siihen laitetaan pohjalle useita puhtaita pyyhkeitä, joita voi poistaa yksi kerallaan niiden sotkeutuessa. Pentulaatikon on oltava stressitön ja rauhallinen ja lämpötilan noin 27–32 celsiusastetta. Latex-kertakäyttöhanskoista saa hyviä “lämpöpusseja”, joita voi lämmittää mikrossa. Lämpöpussit eivät saa olla liian kuumia ja pennun ja pussin välissä tulee aina olla runsaasti pyyhkeitä – sähkölämmitteisen peiton käytössä on suuri palovamman riski. Palovamma kehittyy liikkumiskyvyttömälle pennulle yllättävän helposti!

Noin viikkoa ennen synnytystä naaraskissa alkaa tehdä pesää ja viettää enemmän aikaa pentulaatikossa. Ruumiinlämmön laskeminen yhden asteen verran normaalilämmöstä kertoo yleensä vuorokauden sisällä alkavasta synnytyksestä. Ruumiinlämpö on hyvä mitata kaksi kertaa päivässä 61. tiineysvuorokaudesta alkaen. Maidon laskeutuminen tapahtuu noin 1–2 vuorokautta ennen synnytystä, joskus jo viikkoa ennen. Emo voi olla syömättä jopa vuorokauden ajan ennen synnytyksen alkamista.

Synnytyksen vaiheet ja mahdollisia ongelmia

Synnytyksen ensimmäisessä vaiheessa kohdunkaula avautuu, voidaan huomata kirkasta emätinvuotoa ja kohdussa on ulospäin näkymättömiä supistuksia. Ensimmäisen vaiheen aikana emo on usein levoton, ääntelee ja pesee itseään usein. Toisessa vaiheessa alkavat näkyä ulospäin voimakkaat supistukset ja pennut syntyvät. Kolmas vaihe eli istukoiden ulostulo ajoittuu limittäin toisen vaiheen kanssa. Ensimmäinen pentu syntyy yleensä alle 60 minuutin kuluessa näkyvien supistusten alkamisesta ja seuraavien pentujen syntymäväli vaihtelee 15 minuutista kahteen tuntiin. Etenkin häirittynä emo voi pitää pitkiäkin taukoja, jolloin synnytys voi kestää jopa yli vuorokauden.

Emästä johtuvat ongelmat voivat johtua kohdun supistumattomuudesta, stressitekijöistä, korkeasta iästä, ylipainosta, suuren pentueen aiheuttamasta kohdun ylivenymisestä, pienen pentueen aiheuttamasta stimulaation puutteesta, ahtaasta lantiosta tai kohdun rakenteellisista muutoksista. Pennuista johtuvat syyt liittyvät yleensä pennun suureen kokoon, pennun ja lantion koon epäsuhtaan lyhyt- tai pitkäkalloisilla roduilla, sikiön virheasentoon tai kuolleeseen pentuun.

Eläinlääkäriin tulee olla yhteydessä, jos

  • synnytys ei käynnisty vuorokaudessa ruumiinlämmön laskun jälkeen
  • tiineys on kestänyt viikon yli lasketun ajan
  • supistukset jatkuvat yli 3–4 tuntia ilman ensimmäisen pennun syntymää
  • voimakkaita supistuksia on 30–60 minuuttia ilman pennun syntymää
  • emo osoittaa poikkeavia kivun merkkejä
  • sikiökalvot tai pentu näkyvät emättimessä yli 15 minuuttia ilman ulostuloa
  • veristä tai vihreän mustaa vuotoa tulee runsaasti emättimestä

Synnytyksen jälkeinen pentujen hoito ja hyvinvoinnin tarkkailu

Emo puree yleensä sikiökalvot syntyneen pennun ympäriltä ja nuolee pentua tehostaen pennun hengitystä ja lämmöntuotantoa. Omistaja varmistaa, että emo puhdistaa kalvot ja pentu pystyy hengittämään. Tarvittaessa kalvot voi poistaa pyyhkeen avulla pyyhkimällä ja hieromalla erityisesti suun ja sieraimien edestä. Napanuora katkaistaan desinfioiduilla terävillä saksilla noin senttimetrin mittaiseksi ja sidotaan ompelulangalla puhtaita hanskoja käyttäen. Navantynkä puhdistetaan kastamalla se suhteessa 1:10 laimennettuun Betadine-liuokseen.

Lämpimässä ympäristössä oleva hyväkuntoinen pentu alkaa lähes heti hakeutua nisille ja imemään. Jos pentu ei hakeudu itse juomaan, autetaan sitä nisille. Nisä otetaan sormien väliin, puristetaan molemmilta puolilta ja hierotaan maitorauhasen aluetta, tällöin maitoa alkaa usein herua. Pennun kielen päälle annetaan tippa maitoa stimuloimaan imemistä. Jos emo hylkii pentua, hierotaan siihen sikiökalvojen, istukan ja synnytysnesteiden hajua helpottamaan pennun tunnistamista omaksi.

Emo imettää pentuja aluksi 2–3 tunnin välein. Emo ei mielellään poistu pentulaatikosta ensimmäisen neljän viikon aikana, joten sen on pystyttävä syömään, juomaan sekä menemään tarpeilleen laatikon lähellä. Emolle tulee tarjota maistuvaa, tasapainotettua, imettävälle kissalle tarkoitettua ruokaa. Synnytyksen jälkeinen emätinvuoto on niukkaa ja välttämättä sitä ei havaita lainkaan, koska kissa pitää itsensä tarkasti nuolemalla puhtaana.

Ensimmäisen vuorokauden aikana pentujen paino voi hieman laskea, se ei kuitenkaan saisi laskea yli kymmentä prosenttia syntymäpainosta. Siitä eteenpäin painojen tulee kasvaa päivittäin. Painoa tulee yleensä 50–100 grammaa viikossa (10–15 g/päivä) ja syntymäpainon tulee kaksinkertaistua kahden viikon ikään mennessä. Aamuin illoin tapahtuva punnitus kahden ensimmäisen viikon ajan ja tämän jälkeen kerran päivässä neljän viikon ajan on tärkeää. Usein ensimmäinen merkki kehittymässä olevasta ongelmasta on painon nousun pysähtyminen vuorokauden aikana.

Pennut eivät pysty itse pissaamaan ja kakkaamaan ennen kolmen viikon ikää, ja jos emo ei hoida pentuja kunnolla, avustetaan tarpeiden tekoa hieromalla hännän alta peräaukon ja virtsaputken aluetta parafiiniöljyyn tai perusvoiteeseen kostutetulla pumpulilla.

Pennun jatkuva kitinä, levottomuus, kasvun pysähtyminen, heikkous, vaikea hengitys ja ripuli vaativat aina pikaista selvittelyä ja tällöin on hyvä olla yhteydessä eläinlääkäriin.

Emon ongelmat synnytyksen jälkeen

Synnytyksen jälkeistä kalkinpuutetta eli eklampsiaa tavataan tavallisimmin kaksi tai useampia kertoja synnyttäneellä emolla, jolla on suuri 5–7 pennun pentue. Joskus kalkinpuute voi tulla jo ensisynnyttäjälle jopa 17 päivää ennen synnytystä. Kissa on kalkinpuutteessa unelias, jäykkä, liikkumiseltaan epävarma, syömätön ja vapiseva. Voidaan havaita lihasten nykimistä, kouristuksia ja lämmönnousua. Tiineys- ja imetysaikana on turvallisinta tarjota täysravinnoksi tarkoitettua laadukasta penturuokaa. Vaikka kissa on lihansyöjä, ei pelkästään lihaskudos ole riittävää: tarvitaan “koko hiiri” luineen ja mahansisältöineen.

Kohdun bakteeritulehdus ilmenee yleensä noin viikon kuluttua synnytyksestä ja sille altistavat synnytysongelmat, jälkeisten jääminen emon kohtuun ja epähygieeninen ympäristö. Emo on tällöin hyvin vaisu, kuumeinen, ruokahaluton, ei hoida pentuja ja emättimestä tulee pahanhajuista vuotoa.

Riittämättömän maidontuotannon taustalla voi olla stressi, vähäinen juominen, kipu tai pentujen vähäisen imemisen aiheuttama riittämätön maitorauhasen stimulaatio. Laadukasta pennuille tarkoitettua täysravintoa jatketaan pääasiallisena ruokana imetyksen ajan ja märkäruokaa on hyvä olla mukana runsaasti riittävän nesteen saannin turvaamiseksi.

Pentujen lisäruokinta, madotukset ja rokotukset

Pennuille annetaan maistiaisia kiinteästä ruoasta 2–3 viikon iästä alkaen. Niille tarjotaan monipuolisesti erilaisia ruokia, koska tämä vaikuttaa oleellisesti siihen, millaisia ruokia kissa hyväksyy aikuisena. Emon maito on tärkeä osa ravintoa kahdeksan viikon ikään saakka. Perusruokana on hyvä olla pennuille tarkoitettu laadukas täysravinto. Jos pennuille annetaan paljon lihaa, tulee ruokavalio tasapainottaa tähän tarkoitetuilla vitamiini- ja hivenainetableteilla sekä omega-3-rasvahappovalmisteella.

Pennuille annetaan matolääkitys kahden viikon iästä lähtien kahden viikon välein aina rokotuksiin saakka. Pentu rokotetaan 8 ja 12 viikon iässä.

Pennun kehitykselle on tärkeää, että se saa olla emon ja pentuesisarusten kanssa 12 viikon ikäiseksi ja luovutetaan siis aikaisintaan 12-viikkoisena. Pennuille tulee tarjota virikkeellinen ja rikas ympäristö kehittyä ja paljon positiivisia kontakteja erilaisiin ihmisiin ja muihin lemmikkeihin. Sopivassa ympäristössä kasvaneesta kissasta kehittyy rohkea ja reipas seurakissa.

Pentujen kehityksen rajapyykit:

  • Napanuora irtoaa noin kolmen päivän iässä
  • Silmät aukeavat noin 10 päivän iässä (0–16 päivää)
  • Normaali näkökyky noin 30 päivän iässä
  • Silmien lopullinen väri 3–4 viikon iässä
  • Korvakäytävät avautuvat noin yhdeksän päivän iässä (6–17 päivää)
  • Kuulo on kehittynyt 4–6 viikon iässä
  • Kävely 14–21 päivän iässä
  • Itsenäinen tarpeiden teko kolmen viikon iässä
  • Etumaitohampaiden puhkeaminen 3–4 viikon iässä
  • Poskimaitohampaiden puhkeaminen 5–6 viikon iässä

Eläinlääkäriasema Helmen tietoartikkelit - Kissanpentu tulee taloon

Kissanpentu tulee taloon

Malttia ja vastuuta kissan hankkimiseen

Kissa on moneen kotiin erinomainen lemmikki, ja maailmalla suurissa kaupungeissa kissa on usein ohittanut koiran lemmikkinä. Virheellisesti usein ajatellaan, että kissat ovat omissa oloissaan viihtyviä erakoita, mutta tämä johtuu pennun saamista varhaisista kokemuksista. Jos pentu elää yksitoikkoisessa ympäristössä vailla ihmiskontakteja ensimmäiset yhdeksän viikkoa, ei siitä tule rohkeaa ja sosiaalisesti taitavaa kissaa. Monipuolisessa, turvallisessa ympäristössä kehittyneistä pennuista tulee mitä mainioimpia seurakissoja.

Kissa ei sovi kuitenkaan läheskään kaikkien elämäntyyliin, ja ennen pennun hankintaa tulee tiedostaa se, että kissan mukana elämään tulee monia muutoksia. Kissoja hylätään ja lopetetaan paljon, koska edullisen, suloisen karvapallon hankkiminen on helppoa hetken mielijohteesta. Kissa ei toimi kotona koriste-esineenä, vaan päinvastoin kissat hyppivät ja kiipeilevät, jolloin koriste-esineet ovat vaaravyöhykkeessä. Kodin kasveja tulee harkita uudelleen, ja monesti kasveja ihaillaankin kissaperheessä vain amppeleissa. Kissa on puhdas lihansyöjä ja sen kunnollinen ravinto on kallista kissan pienestä koosta huolimatta. Hiekkalaatikot eivät myöskään ole kissan omistamisen hyviä puolia jaloissa kaikkialle kulkeutuvan hiekan takia. Vääränlaiset (sisustuksellisesti kivan näköiset) laatikot, liian harva siivous, kissan tassuille epämukava hiekka ja laatikoiden rauhaton ympäristö aiheuttavat usein kissojen sisäsiisteysongelmia, jotka siten ovat usein syynä kissasta luopumiseen tai sen lopettamiseen. Hyvä kissanhiekka myös maksaa yllättävän paljon.

Kissaakin voi kouluttaa

Kissalle voi opettaa temppuja, kuten paikallaan pysymistä, luoksetuloa tai käskystä istumista ihan kuten koirallekin, kunhan kissalle löytyy sopiva, motivoiva herkku. Ammattilaiset käyttävät palkkana jäätelötikun päähän laitettua herkkuruokaa (esimerkiksi Hill’s a/d). Maailmalla kissoille järjestetään pentukursseja, joilla opetellaan hyviksi kissakansalaisiksi ammattilaisten johdolla. Toivottavasti tällaiset kurssit löytävät tiensä myös Suomeen ja kissojen potentiaalia monipuolisina lemmikkeinä opittaisiin ymmärtämään paremmin.

Kissat ovat toki yksilöitä ja toiset ovat rohkeampi kuin toiset. Ujon, helposti stressaantuvan kissan kanssa tulee ympäristö suunnitella mahdollisimman kissaystävälliseksi, ja pienilläkin asioilla saadaan parannettua kissan elämää huomattavasti.

Mistä hankkisin kissan?

Kissanpennun oikea luovutusikä on 12 viikkoa. Emo ja pentuesisarukset opettavat monia perustaitoja, joita vaaditaan kissan normaaliin käyttäytymiseen. Liian nuorina vieroitetuilla pennuilla voi olla muun muassa ongelmia hiekkalaatikkokäyttäytymisessä ja puremisenestossa. Pennun on totuttava erilaisiin ihmisiin, muihin eläimiin ja kotona kuuluviin ääniin, ettei se pelkää niitä myöhemmin elämässään. Pentuja tulee käsitellä ystävällisesti. Pennulle tulee syöttää monipuolisesti erilaisia ruokia, koska myöhemmin ruokailutapojen muuttaminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta.

Emoon ja pentuihin tulee tutustua niiden kasvuympäristössä aina ennen ostopäätöstä. Kissaa ei pidä ostaa epämääräiseltä myyjältä. Pennun on oltava pirteä, utelias, puhdas ja sen pitää liikkua normaalisti. Pentu ei saa yskiä, aivastella tai tuhista ja silmien tulee olla rähmättömät ja siristelemättömät. Pennun turkin pitäisi olla kiiltävä, korvien puhtaat ja ulosteen kiinteää. Pennun tulee olla saanut vähintään kolme loishäätöä, koska suolinkaiset ovat hyvin yleisiä. Korvien kahvinporomainen erite on useimmiten merkki korvapunkista. Mukavimman lemmikin saa yleensä avoimen kiinnostuneesti tuttavuutta tekevästä pennusta.

Pentua ei pidä ostaa säälistä, sillä siten mahdollistetaan pentutehtailun jatkuminen, ja paras tapa suojella eläimiä onkin ilmoittaa epäilyttävästä toiminnasta eläinsuojeluviranomaiselle. Sairaan pennun satojen eurojen hoitokustannukset ovat usein myös ikävä yllätys edullisen pennun hankkijalle.

Löytökissatalojen kautta etsitään koteja hylätyille kissoille. Osa kissoista on hyvin ihmisrakkaita, osan kanssa vaaditaan paljon työtä luottamuksen saavuttamiseksi. Omaan tilanteeseen sopivasta lemmikistä tulee keskustella eläinsuojeluyhdistyksen edustajan kanssa perusteellisesti, eikä kissaa pidä ottaa vain ulkonäön perusteella.

Kissalle hiiriä vai hampurilaisia?

Pennulle on hyvä syöttää samaa ruokaa kuin synnyinkodissa noin viikon ajan uuteen kotiin muuttamisen jälkeen, jotta muutoksia ei tapahdu liikaa ja pennun maha ei mene sekaisin. Tämän jälkeen pentu voi alkaa pikkuhiljaa maistella uusia ruokia. Äkillisiä muutoksia ruokavalioon ei kannata myöhemminkään tehdä, koska ne voivat aiheuttaa ruoansulatusvaivoja. Nyrkkisääntö on se, että uuteen ruokaan totuttamiseen käytetään viikko, hiljalleen uuden ruoan määrää lisäten.

Pennulla voi olla jatkuvasti laadukasta, sen ikään sopivaa kuivaruokaa ruokakupissa vapaasti saatavilla ja lihaa tai purkkiruokaa tarjotaan 2-3 kertaa päivässä. Sopivia lihoja ovat raaka jauheliha, naudan tai possun suikaleet, sydän sekä kieli ja kerran viikossa maksa tai munuaiset. Liha pakastetaan ja sulatetaan loistartuntojen vähentämiseksi. Kana ja järvikalat tulee kypsentää.

Luonnossa kissa syö useita pieniä saaliseläimiä päivässä ja käyttää paljon aikaa ja vaivaa näiden saalistamiseen. Emo opettaa pennuille ruokailutottumukset ja tämän takia laadukkaan ja monipuolisen ruoan tarjoaminen pikkupennulle on erittäin tärkeää. Nirson kissan kanssa eläminen on haastavaa, ja usein ruokavalio voi muodostua hyvin suppeaksi.

Kissan ravinnon tulisi muistuttaa mahdollisimman paljon pientä saaliseläintä: ei siis pelkkää lihaa, muttei myöskään suuria määriä kasviperäisiä raaka-aineita. Kasviperäisiä raaka-aineita saa olla hiiren ruuansulatuskanavaan mahtuva määrä, sillä suuret määrät rasittavat haimaa, altistavat sokeritaudille ja aiheuttavat ylipainoa.

Kissalle tulee kylläisyyden tunne lihasta. Jos ruoassa on vain vähän lihaa, kissa joutuu syömään paljon ja lihoo samalla saamistaan viljojen hiilihydraateista. Hinta ja laatu kulkevat kissanruoissa käsi kädessä, eli lihapitoinen ruoka maksaa enemmän. Viljapitoinen ruoka on edullista, mutta hintaero tasaantuu usein eläinlääkärikuluissa. Viljapitoista ruokaa voi verrata ihmisellä jatkuvaan hampurilaisten syömiseen.

Kissoille tyypillisiä vaivoja ovat sokeritauti ja struviitti-virtsakiteet ja -kivet. Edullisiin ruokiin on lisätty myös keinotekoisia makuaineita, ja valitettavasti kissat syövät sellaisia ruokia hyvin mielellään. Terveelliseen ruokaan siirtyminen on aikuisena usein haastavaa, joten pentuajan monipuolisen ja laadukkaan ruokavalion tärkeyttä ei voi korostaa liikaa.

Aavikkoeläimenä kissa on saanut kaiken nesteen saaliseläinten mukana, ja janon tunne on huonosti kehittynyt. Paras tapa huolehtia riittävästä nesteen saannista on tarjota kissalle kosteaa ruokaa. Raikasta juomavettä tulee olla jatkuvasti saatavilla, mutta maitoa kissa ei tarvitse.

Vaaranpaikkoja pienelle kissalle

  • Avoimesta ikkunasta ja parvekkeelta putoaminen koituu lukuisten kissojen kohtaloksi vuosittain. Ikkunoihin ja parvekkeelle pitää siis asentaa turvaverkot. Kissa mahtuu karkaamaan yllättävänkin pienestä kolosta.
  • Kissa ulkoilee turvallisesti valjaissa tai aidatussa, katetussa tarhassa. Vapaana liikkuva kissa altistuu lukuisille vaaroille.
  • Langat, nauhat, pikkuesineet ja muovipussit kiinnostavat kissoja ja välillä kissat nielevät niitä saaden vaarallisia suolistotukoksia. Jos pentu alkaa äkisti oksennella, pitää kissa viedä välittömästi eläinlääkäriin.
  • Sähköjohdot voivat kiinnostaa pentua, ja ne onkin hyvä piilottaa.
  • Monet suositut kodin kukat ovat kissalle vaarallisia, ja turvallisinta on siirtyä amppeleissa oleviin kukkiin (Lue Sympaatin sivuilta lisää kissojen myrkytyksistä).
  • Kissojen raapimispuu tulee kiinnittää siten, ettei se pääse kaatumaan kissan hyppiessä tasoille.
  • Kynttilät, keittolevyt ja silitysrauta aiheuttavat helposti palovammoja, joten niiden kanssa vaaditaan tarkkuutta.
  • Hyönteismyrkyt, -karkotteet ja rikkaruohomyrkyt sekä lääkkeet pitää säilyttää kissan ulottumattomissa.
  • Kissanpennut voivat mennä kaappeihin, laatikostoihin, pyykkikoreihin, pesukoneisiin sekä kuivausrumpuihin, joten ennen niiden sulkemista on hyvä tarkistaa pennun sijainti.

Eroon madoista

Pennut lääkitään ensimmäisen kerran kahden viikon ikäisinä ja sen jälkeen aina kahden viikon välein 12-viikkoisiksi asti, ja tämän jälkeen 2-4 kertaa vuodessa suolinkaisiin tehoavalla sisäloislääkkeellä. Villejä jyrsijöitä ja perkaamatonta kalaa syövät kissat madotetaan 2-3 kuukauden välein heisimatoon tehoavalla lääkkeellä. Kissa madotetaan aina 1-2 viikkoa ennen rokotusta.

Matolääkkeitä on saatavana erilaisissa muodoissa, kuten tahnana, tabletteina, makutabletteina ja iholle laitettava liuoksena, joista osa on reseptivapaita ja osa reseptilääkkeitä. Kaikille kissoille löytyy sopiva lääkitys!

Tabletin antaminen suuhun kannattaa opettaa pennulle herkkujen avulla. Aluksi avataan suuta hieman ja palkitaan tästä. Pikkuhiljaa suuta avataan enemmän ja laitetaan herkku kielen takaosaan. Suoritus palkitaan kehumalla ja herkuilla.

Hyvä hiekkalaatikko

Hiekkalaatikon hankkiminen on erittäin tärkeä asia, jota kannattaa miettiä tarkkaan, koska tarpeiden tekeminen vääriin paikkoihin on hyvin yleistä. Alla on lueteltu huomionarvoisia seikkoja, jotka ovat paras turva sille, ettei pissoja ala ilmestyä sänkyihin, sohville, pyyhkeille tai matoille. Kissan näkökulman ymmärtämiseksi voi miettiä, menisikö itse rauhattomaan, pieneen, pimeään, lukottomaan ja haisevaan yleisövessaan? Jos vessa ei miellytä kissaa, se etsii paremman paikan vailla ymmärrystä oikeasta ja väärästä.

Laatikon on oltava riittävän suuri ja kissan hännän pitää mahtua kokonaan laatikon sisään. Eläinkaupan laatikot ovat usein aivan liian pieniä, koska ne ovat sisustuksellisesti miellyttävämpiä. Hyvä valinta on sängynaluslaatikko tai vastaava korkeareunainen laatikko, johon voi tehdä etureunaan madalluksen kulkemista varten.

Avoimessa laatikossa kissan kokemat hajuhaitat ovat vähäisempiä ja kissa säilyttää hallinnantunteen ympäristöön.

Laatikko kannattaa sijoittaa rauhalliseen paikkaan, ei siis ulko-ovien tai hurisevien tai linkoavien koneiden läheisyyteen. Kissalla on oltava vapaa pääsy laatikolle, eli sitä ei saa sijoittaa vessan oven taakse tai parvekkeelle.

Perheen jokaisella kissalla on oltava oma laatikko, ja lisäksi vielä yksi ylimääräinen.

Laatikko pitää täyttää mukavalla hiekalla. Hiekkaa on sopivasti silloin, kun kissa voi peittää sillä tarpeensa, mutta ei itse uppoa hiekkaan. Moni kissa suosii tassujen alla miellyttävältä tuntuvaa mikrokissanhiekkaa. Hyvin paakkuuntuva hiekka helpottaa ja tehostaa siivoamista sekä vähentää hiekan kulutusta. Kissat eivät arvosta hajustettuja hiekkoja.

Laatikko tulee siivota vähintään kerran päivässä ja pestä kerran kahdessa viikossa.

Jos sisäsiisteydessä on ongelmia, kannattaa kissalle tehdä "hiekkalaatikko-buffet", jolloin nähdään, mikä on kissalle mieluinen laatikko ja hiekka. Aluksi tarjolla kannattaa pitää useita laatikoita, jotta kissa tekisi tarpeensa aina laatikkoon. Vähitellen laatikoiden määrää voidaan vähentää, jos vääriin paikkoihin pissaaminen on unohtunut. Sopimattomiin paikkoihin pissaamista voidaan estää ikävästi rapisevalla muovilla ja käyttämällä Feliway-feromonia.

Rokotuksista suojaa

Kissoilla esiintyy tarttuvia virussairauksia, joita voidaan ehkäistä rokottamalla. Kissarutto on usein nopeasti kuolemaan johtava, ympäristössä hyvin säilyvä virus, joka voi kulkeutua kotiin sisäkissallekin kengänpohjissa. Herpes- ja calicivirukset aiheuttavat limakalvo-, hengitystie- ja silmätulehduksia.
Ensimmäinen penturokotus annetaan 8-12 viikon iässä ja se uusitaan kuukauden kuluttua. Rokotusohjelmaan vaikuttavat kissan elinympäristö, lauman muut kissat sekä se, onko kyseessä koti-, näyttely-, jalostus- tai vaikkapa tallikissa.

Tunnistusmerkintä turvaa karkulaisen kotiinpääsyn

Mikrosiru on riisinjyvän kokoinen kapseli, joka laitetaan niskaan ihon alle esimerkiksi rokotuksen tai leikkauksen yhteydessä. Mikrosirussa on numerosarja, joka tallennetaan tietokantaan, josta löytyvät omistajan tiedot eksyneen kissan päädyttyä löytöeläintaloon.

Koti kissan silmin

Kissan kokemaa tilaa ei mitata lattian neliöiden määrällä vaan sen kolmiulotteisella rakenteella. Pienestäkin asunnosta, jossa on kiipeilymahdollisuuksia, saa kissalle hyvin rikkaan asuinympäristön. Jos kissoja on useampia ja kissojen välit eivät ole välittömän lämpimät, tulee kaikille kissoille olla omat resurssit eli ruoka ja vesikupit, vessat ja nukkumapaikat. Tämä vähentää stressin määrää huomattavasti. Kissan rakko toimii "stressielimenä", ja stressi ilmenee usein ajanjaksoina, joina kissa pissaa pieniä ja kivuliaita pissoja vääriin paikkoihin.

Yksi vai useampia kissoja?

Luonnossa kissat elävät pienissä naaraskissojen ja pentujen muodostamissa perhelaumoissa tai löyhinä pieninä poikaporukoina. Sukulaisuus ja peritty sosiaalisuus vaikuttavat lemmikkikissoilla siihen, miten ne tulevat toimeen toisten kissojen kanssa. Jos haluaa hankkia useampia kissoja, kannattaa kissa ottaa suvusta, jossa kissat ovat tulleet hyvin toimeen toisten kissojen kanssa.

Uutta kissaa ei kannata tuoda kotiin muiden kissojen luokse suin päin, koska pahimmillaan kissat eivät ikinä hyväksy toisiaan. Kissat totutetaan ensin toistensa hajuun. Uusi kissa laitetaan aluksi yhteen huoneeseen oven ollessa suljettuna, johon se saa kunnolla tutustua tilaan ja löytää piilopaikkoja. Muutaman päivän kuluttua uuden ja vanhan kissan petejä voi vaihtaa, jolloin kissat tutustuvat rauhassa toistensa hajuihin. Tämän jälkeen kissat vaihdetaan toisinpäin, jolloin koko koti piilopaikkoineen tulee tutuksi uudelle kissalle. Sitten kissat saavat tutustua toisiinsa verkko-oven läpi. Kun kissat sietävät toisiaan verkko-oven läpi, voidaan ne päästää samaan tilaan varmistaen, että molemmille on oma ruokakuppi, vesikuppi, vessa ja oleskelutilat. Jos kissat eivät ole ylimpiä ystäviä, niin näin ne pystyvät usein elämään rauhaisaa rinnakkaiseloa, kunhan ne eivät joudu kilpailemaan tärkeistä asioista.

Voiko kissan kynsiä leikata tai hampaita harjata? Mitä muuta pitäisi opettaa?

Pennuille saa opetettua kaikki hoitotoimenpiteet kärsivällisellä ja lempeällä asenteella nameja ja leikkimistä palkkiona käyttäen. Ihmisille on iskostunut valitettavan voimakkaasti virheellinen käsitys siitä, ettei kissoja pysty juuri käsittelemään eikä asioita sen takia edes yritetä opettaa. Aikuisen kissan kanssa asioiden opettelu onkin sitten paljon, paljon vaikeampaa.

Sisäkissan terävät kynnenkärjet voi lyhentää tarvittaessa, jotta kynsi ei kasva kiinni anturaan. Kissalla kannattaa olla raapimispuu kynsien hoitoa varten, sillä muuten kissa käyttää huonekaluja tähän tarkoitukseen. Korkeammassa raapimispuussa kissa voi samalla venytellä itseään.

Kaikki kissat tulee opettaa pienestä pitäen turkin hoitoon. Pitkäkarvaisille olisi hyvä opettaa jo pentuna turkin peseminen. Silkinhieno ja huopaantuva karva vaatii lähes päivittäistä hoitoa. Eläinkaupasta saatavat hoitosuihkeet helpottavat turkinhoitoa. Karvanlähdön aikaan kuollutta pohjavillaa voi harjata siihen tarkoitetulla pohjavillakarstalla, mutta takut tulee selvittää ensin eikä yhtä kohtaa saa kammata liian pitkään hoitomyönteisyyden säilyttämiseksi.

Kissan hampaat on hyvä harjata päivittäin, koska kissojen tulehduksesta johtuvat hammassairaudet ovat yleisiä ja usein hampaita joudutaan poistamaan jo keski-ikäisiltä kissoilta. Kissoille on olemassa pieniä hammasharjoja sekä hyvänmakuisia hammastahnoja. Opettelu aloitetaan pikkuhiljaa ja kissa palkitaan pienistäkin onnistumisista namilla tai leikillä.

Pennulle kannattaa opettaa tablettien antaminen jo varhain, koska tablettien helppo antaminen voi olla elämän ja kuoleman kysymys vanhemmalla kissalla. Vanhempi kissa voi vaatia sairauteensa päivittäistä lääkitystä, ja jos lääkettä ei saa annettua, saatetaan vain tämän takia päätyä eutanasiaan. Myös matolääkkeiden helppo antaminen helpottaa huomattavasti elämää. Pentu opetetaan ensin avaamaan suu, ja se palkitaan jo siitä. Seuraavassa vaiheessa suuhun, kielen takaosaan laitetaan esimerkiksi kuivaruokanappula ja suuta pidetään hetki kiinni, jolloin pentu nielaisee ruokapalan. Tämän jälkeen annetaan herkullinen palkka. Harjoituksen voi toistaa aluksi esimerkiksi päivittäin ruokinnan yhteydessä ja palkkana toimii märkäruoan antaminen. Kun "lääkkeen" ottaminen sujuu hyvin, voi harjoituksen tehdä ajoittain muistin virkistämiseksi.

Milloin ja miksi leikkauttaa kissa?

Naaraskissat steriloidaan, eli niiltä poistetaan munasarjat ja osa kohtua, ja uroskissat kastroidaan, eli niiltä poistetaan kivekset. Kissa voidaan leikata jo ennen kuin se saavuttaa sukukypsyyden. Naaraskissa leikataan noin kuuden kuukauden iässä, uroskissa voidaan leikata jo neljän kuukauden ikäisenä, yleensä 5-6 kuukauden iässä. Riittävän ajoissa tehty leikkaus estää virtsalla merkkailua ja reviiri pysyy pienempänä.

Leikkauksen jälkeen aineenvaihdunta hidastuu ja ylipainoa kertyy helpommin, mikä tulee huomioida ruokinnassa. Ylipainoa voi ehkäistä leikatuille kissoille tarkoitetulla ruokavaliolla. Nuorena leikattu uroskissa voi kasvaa rotumääritelmää suuremmaksi. Nuorena leikatulla naaraskissalla nisäkasvaimien riski vanhemmiten lähes häviää. Myytti siitä, että naaraskissa pitää pennuttaa ennen sterilisaatiota, on väärä.

Onnellisia hetkiä uuden, ihanan perheenjäsenen kanssa!

Teksti: Sympaattiset asiantuntijaeläinlääkärit
© Sympaatti Oy. Lähde mainittava lainattaessa.


Eläinlääkäriasema Helmi

Kennelyskä

Kennelyskän hoidossa tärkeintä on lepo ja ennaltaehkäisy

Kennelyskä on koiran “flunssa”. Se on ikävä ja hitaasti paraneva vaiva, mutta muuten terveelle koiralle harvoin hyvin vaarallinen. Taudin leviämisen ennaltaehkäisyssä erityisen tärkeää on, ettei sairastuneita yksilöitä eikä muitakaan saman talouden koiria päästetä kontaktiin terveiden kanssa.
Kennelyskälle tyypilliset oireet ovat kuiva, hakkaava yskä, joka pahenee rasituksessa ja esimerkiksi kaulapannan painaessa henkitorvea sekä liman ja vaahdon yökkiminen, joka saattaa näyttää oksentamiselta.

Koira saa tartunnan sairastuneelta lajitoveriltaan hengitysteiden eritteiden välityksellä. Ne voivat tarttua esimerkiksi ympäristöä nuuskiessa tai toisen koiran aivastellessa taudinaiheuttajia hengitysilmaan. Myös ihmiset ja esineet voivat toimia kuljettajina taudinaiheuttajille.

Aiheuttajina sekä virus että bakteeri

Tyypillisen kennelyskän ensivaiheessa parainfluenssavirus vaurioittaa hengitysteitä ja mahdollistaa Bordetella bronchiseptica -bakteerin kasvun, jolloin tyypilliset oireet kehittyvät.

Koiran parainfluenssaviruksen itämisaika on 1-14 vuorokautta ja virus leviää helposti koirasta toiseen hengitysilman mukana. Yksinään virus aiheuttaa vain lieviä oireita tai tauti on oireeton, mutta oireetonkin koira voi levittää virusta. B.bronchiseptica­bakteerin itämisaika on 1-8 vuorokautta. Myös bakteeritartunnan saanut koira voi erittää bakteeria hengitysteiden eritteisiin useita viikkoja pysyen itse oireettomana.

Tulehdus kestää pari viikkoa. Muitakin viruksia ja bakteereita voi olla mukana ja tällöin oireet ovat vakavammat.

Lepoa ja höyryhengitystä

Lieväoireisissa tapauksissa koira pidetään levossa ja hengästyttävää liikuntaa vältetään vielä viikon ajan oireiden loputtua. Rauhalliset pienet kävelylenkit riittävän lämpimässä säässä (ei pakkasta) auttavat liman irtoamisessa ja apuna voi käyttää höyryhengitystä:

Kylpyhuoneessa suihku säädetään kuumalle ja se suunnataan seinää päin, jolloin huone höyrystyy. Koiran annetaan hengittää höyryä viiden minuutin ajan.
Yskänrefleksiä heikentäviä lääkkeitä ei suositella, koska eritteet voivat kertyä keuhkoihin. Jos koira ei saa nukuttua öisin, voidaan kuitenkin käyttää limaa irrottavia yskänlääkkeitä. Annostus tulee kysyä eläinlääkäriltä.

Vakavissa tapauksissa syvemmälle keuhkoihin voi kehittyä pahimmillaan koiran henkeä uhkaava tulehdus. Potilas on tällöin vaisu, kuumeinen ja ruokahaluton. Sieraimista ja ysköksinä voi tulla paksua räkää. Koira voi menettää yskösten mukana myös runsaasti nestettä ja kuivuminen aiheuttaa yleiskunnon laskun.
Vanhat koirat, pikkupennut ja syvärintaiset rodut ovat riskiryhmässä saamaan vakavamman taudin. Vakava muoto vaatii aina eläinlääkärin hoitoa ja jopa ympärivuorokautista tehohoitoa.

Riskien välttäminen on parasta ennaltaehkäisyä

Ennaltaehkäisyn kulmakiviä ovat riskipaikkojen välttäminen ja koiran rokottaminen kennelyskää vastaan. Koirapuistoissa, näyttelyissä ja hoitoloissa kennelyskällä on otollliset mahdollisuudet levitä. Jos tiedetään että kennelyskää on liikkeellä, kannattaa riskipaikkoja välttää.

Kaikkien koiraihmisten tulisi olla avoimia ja huolehtia siitä, että tuttavakoirien omistajat saavat tietää kennelyskädiagnoosista. Näin kaikki mahdollisesti ehditään eristää ja estetään näin epidemian leviäminen.

Kuonokontakteja muihin koiriin on vältettävä. Lisäksi kaikkien koirien tulisi käyttää omaa lelua, häkkiä, vesikuppia ja muita tarvikkeita. Jos oma koira sairastuu, tulisi sairastunut koira ja kaikki talouden muutkin koirat pitää erossa muista koirista vähintään kahden viikon ajan. Käsien pesulla, hyvällä ilmanvaihdolla ja desinfiointiaineiden tehokkaalla käytöllä (eivät toimi likaisella pinnalla), voidaan vähentää tartuntapainetta.

Kennelyskää vastaan voidaan rokottaa ja lieventää näin taudin oireita. Koirille annettavassa nelosrokotteessa (penikkatauti, parvo, tarttuva maksatulehdus ja kennelyskä) on suojaa parainfluenssaa vastaan ja sieraimeen laitettavassa intranasaalirokotteessa on suojaa sekä B.bronchisepticaa että parainfluenssaa vastaan. Intranasaalirokote tulee uusia vuosittain.


Eläinlääkäriasema Helmen tietoartikkelit - suun hyvinvointi

Ientulehdus ja parodontiitti

Ientulehdus ja parodontiitti ovat yleisiä tulehdussairauksia

Koirilla ja kissoilla suun tulehdukset ovat hyvin tavallisia ja niistä kärsii jopa 70-80% lemmikeistä jossain elämänsä vaiheessa. Onneksi säännöllisellä kotihoidolla ja nukutuksessa tehdyillä perusteellisimmilla puhdistuksilla tilanne yleensä saadaan pysymään hallinnassa.

Gingiviitti eli ientulehdus ja vakavampi suun tulehduksen muoto parodontiitti eli hammasta ympäröivän kiinnityskudoksen tulehdus ovat koirien ja kissojen yleisimpiä tulehdussairauksia. Molempien alkusyynä on hampaiden pinnalle kertyvä bakteeriplakki.

Plakki koostuu syljen proteiinien muodostamasta kalvomaisesta rakenteesta, johon bakteerit kiinnittyvät muodostaen vähitellen järjestyneen bakteeriyhdyskunnan eli biofilmin. Biofilmin bakteerit erittävät ympärilleen ainetta, joka suojaa niitä elimistön puolustusmekanismeja vastaan. Ellei plakkia poisteta, se kovettuu ja mineralisoituu syljen vaikutuksesta muuttuen hammaskiveksi.

Hammaskiven muodostuminen on yksilöllistä ja siihen vaikuttaa muun muassa syljen koostumus ja pureskelun aikaansaama mekaaninen puhdistus. Hammaskivi sinällään ei ole haitallista, mutta se tarjoaa huokoisena hyvän tartuntapinnan bakteeriplakille.

Gingiviitin oireena on ikenien punoitus, turvotus ja verenvuoto, joskus myös tulehduksen aiheuttaman ärsytyksen aikaansaama ikenen liikakasvu. Ientulehdus paranee täysin, kun plakki ja hammaskivi poistetaan hampaiden pinnalta ja ientaskuista.

Hoitamaton ientulehdus etenee usein parodontiitiksi, mutta aina tätä ei tapahdu. Eteneminen ja sen nopeus riippuvat useista tekijöistä, kuten yksilön puolustusjärjestelmän toiminnasta, rodusta, iästä, stressistä ja mahdollisista muista yleistilaa heikentävistä sairauksista.

Parodontiitti voi levitä muualle elimistöön

Parodontiitti on bakteerien aiheuttama tulehdus, joka tuhoaa hampaan kiinnityskudoksia: leukaluuta juuren ympärillä, juuren pinnan sementtiä ja hammasta leukaluuhun kiinnittäviä säikeitä. Oireina ovat ientulehdusmuutosten lisäksi hengityksen merkittävän paha haju, silmin nähtävät ienvetäymät ja taudin edetessä hampaiden liikkuvuuden lisääntyminen sekä kipu.

Varsinkin alkuvaiheessa oireet voivat olla hyvin lieviä, eikä hammaskiveä ja plakkiakaan välttämättä ole hampaan pinnalla kovin paljoa. Erityisesti pienillä roduilla pitkälle edennyt parodontiitti voi kuitenkin johtaa alaleuan murtumaan tai oronasaalifistelin (joka tarkoittaa yhteyttä suusta nenäonteloon) syntymiseen tavallisimmin yläkulmahampaan kohdalle.

Parodontiitti ei ole vain suun ongelma, vaan tulehtuneista suun kudoksista pääsee verenkierron mukana bakteereita kaikkialle elimistöön ja seurauksena voi olla tulehduksia muun muassa maksassa ja munuaisissa tai sydänlihaksessa ja sydänläpissä.

Parodontiitin aste määritetään nukutuksessa hampaiden puhdistuksen jälkeen tehtävällä ientaskujen mittauksella ja hampaiden röntgenkuvauksella. Hampaat, joiden kohdalla muutokset ovat pitkälle edenneitä, poistetaan. Mikäli kotihoito onnistuu, voidaan lievempiä muutoksia kokeneet hampaat säästää. Joskus syviä taskuja voidaan tärkeän hampaan säästämiseksi soveltuvissa tapauksissa täyttää luuhohkalla tai vastaavalla luutumista edistävällä aineella.

Hyvä hammashygienia kaiken a ja o

Tärkeintä parodontiitin etenemisen estämisessä on pitää plakin määrä mahdollisimman vähäisenä. Tehokkain keino tähän on hampaiden päivittäinen harjaus. Lisäksi voidaan käyttää plakkia kemiallisesti vähentäviä valmisteita, kuten klorheksidiiniä sisältäviä huuhteita tai geeliä, sekä erilaisia puruluita, puruleluja ja pureskelua vaativaa ruokaa.

Erityisen tärkeää hyvä hammashygienia on muun muassa sydänpotilailla ja diabeetikoilla, joilla hoitamaton suutulehdus voi nopeuttaa sairauden etenemistä ja hankaloittaa sokeritasapainon löytymistä. Kotihoidon lisäksi lähes aina tarvitaan säännöllistä nukutuksessa tehtävää puhdistusta yksilöllisen tarpeen mukaisesti suunnitelluin välein.

Teksti: Sympaattiset asiantuntijaeläinlääkärit
© Sympaatti Oy. Lähde mainittava lainattaessa.


Eläinlääkäriasema Helmessä onnistuvat tutkimukset monipuolisesti paikan päällä

Hammasmurtumat

Hammasmurtuma näkyy lemmikin suun kipuiluna

Jos koira tai kissa näyttää yhtäkkiä tuntevan kipua suun alueella tai sillä näkyy kuonon alueella turvotusta, kannattaa lemmikin hampaat tutkia huolella. Kun oireiden syyksi paljastuu hammasmurtuma, hoitovaihtoehtoja on eniten silloin, kun murtuma hoidetaan aivan tuoreeltaan.

Hammasmurtumat ovat koirilla hyvin yleisiä ja kissojenkin suusta löytyy varsin usein murtuneita hampaita, erityisesti kulmahampaita. Hampaita murtuu muun muassa eläinten törmätessä johonkin tai pudotessa korkealta. Koirille sattuu vahinkoja niiden pureskellessa kovia esineitä tai kovia puruluita, kiviä pyydystäessä tai esimerkiksi kottikärryjen rengasta jahdatessa. Yleensä hampaan näkyvä kruunuosa murtuu, mutta joskus murtuma on näkymättömissä hampaan juuren alueella.
Hammasmurtumat luokitellaan komplisoitumattomiin ja komplisoituihin murtumiin. Komplisoitumattomassa hammasmurtumassa murtumalinja ei ylety hampaan ytimeen eli pulpaan asti, vaan hampaan kruunuosasta lohkeaa kappale joko hampaan pinnan kiillettä tai sekä kiillettä että sen alla olevaa hammasluuta.

Komplisoituneessa hammasmurtumassa hampaan kruunusta lohkeaa niin suuri kappale, että hampaan pulpa paljastuu.

Murtunut hammas hoidettava aina

Jos lemmikkisi hammas on murtunut, kannattaa siitä aina pyytää eläinlääkärin arvio ja jatkohoitosuositus. On tärkeää, että murtunutta hammasta ei jätetä tutkimatta ja hoitamatta, vaikka lemmikkisi ei selvästi sitä kipuilisikaan.

Tuore murtuma voi aiheuttaa kovaa kipua, jos hampaan hermotettu pulpa on paljastunut ja tulehtunut suuontelon bakteerien päästyä murtumalinjan kautta pulpakudokseen. Tulehdukseen liittyvän turvotuksen aiheuttamat verenkiertohäiriöt aiheuttavat pulpan kuolioitumisen muutaman vuorokauden sisällä murtumasta.
Pulpakudoksesta tulehdus voi levitä juuren kärjen kautta juurta ympäröivään luuhun ja juuren kärjen ympärille saattaa muodostua niin sanottu hammasjuuren paise, joka oireilee posken tai leuan turvotuksena. Tulehduserite voi työntyä paiseonkalosta kudosten läpi ihon pinnalle kulkevaan kanavaan.

Aina hammasmurtumaan liittyvät oireet eivät ole näin näkyviä vaan krooninen, jatkuva kipu saattaa viikkojen ja kuukausien aikana vaikuttaa eläimen käyttäytymiseen. Aiemmin leikkisä koira ei enää ole kiinnostunut palloleikeistä tai saattaa olla huonotuulisempi ja jopa muuttua aggressiiviseksi lajitovereilleen.
Joskus eläimen omistaja huomaa eläimen välttelevän kovempaa pureskelua tai pureskelevan vain toisella puolella suuta. Pureskelemisen välttäminen kipeän puolen hampailla lisää hammaskiven kertymistä niiden pinnalle. Joskus ero hammaskiven määrässä suun oikealla ja vasemmalla puolella on ainoa näkyvä oire kivusta.

Nuoren koiran avuksi pulpa-amputaatio

Komplisoitumattomasti murtuneiden hampaiden murtumalinjojen terävät reunat voidaan tarvittaessa hioa hampaan tarkastuksen ja hammasröntgenkuvauksen yhteydessä. Paljastunutta hammasluuta voidaan tarvittaessa suojata ja pinnoittaa.

Komplisoidusti murtuneet maitohampaat on aina poistettava, koska maitohampaiden juurten kärkien ympärille leviävä tulehdus voi vaurioittaa myös rautahampaiden hammassilmuja. Rautahampaan hammassilmun vaurioituessa saattaa rautahampaan pintaan muodostua kiillevaurioita tai hammas voi puhjeta epämuodostuneena. Joskus vakavasti vaurioitunut pysyvä hammas ei puhkea normaalisti vaan saattaa jäädä leukaluun sisälle.

Nuoren koiran hyvin tuore hammasmurtuma (1–2 vuorokautta vanha murtuma) on joissakin tapauksissa mahdollista hoitaa niin sanotulla pulpa-amputaatiolla. Toimenpiteessä poistetaan ensin bakteerien infektoima pulpakudos. Jäljelle jäänyt elinkykyinen pulpakudos suojataan ja peitetään paikka-aineiden yhdistelmällä.
Pulpa-amputaation tavoitteena on saada hammas säilymään elävänä ja jatkamaan kehitystään. Mikäli hammas kuitenkin tulehtuu ja kuolioituu, on hammas juurihoidettava tai poistettava. Pulpa-amputaatiotoimenpiteen jälkeen hammasta on säännöllisesti kontrolloitava nukutuksessa tehtävällä hammasröntgenkuvauksella.

Myös juurihoidolla hyviä tuloksia

Muita komplisoidusti murtuneiden hampaiden hoitovaihtoehtoja ovat murtuneen hampaan juurihoito tai poisto. Juurihoidon avulla hammas voidaan säilyttää koiran tai kissan suussa. Yleensä juurihoidetaan kulmahampaita ja isoja poskihampaita. Juurihoidon aikana hampaan pulpakudos poistetaan kokonaan, minkä jälkeen juurikanava puhdistetaan, huuhdellaan ja täytetään täyteaineella. Lopuksi hammas paikataan. Myös juurihoidettua hammasta on säännöllisesti kontrolloitava nukutuksessa tehtävällä hammasröntgenkuvauksella.

Aina murtunutta hammasta ei ole mahdollista tai eläimen kannalta edes järkevää juurihoitaa. Juurihoitoa ei voida ehkä tehdä esimerkiksi taloudellisista syistä, koska omistaja ei pysty sitoutumaan säännöllisiin kontrollikäynteihin pitkien välimatkojen takia tai koska hoidettavan eläimen toistuvat nukutukset eivät ole toivottuja. Jos komplisoidusti murtunutta hammasta ei juurihoideta, on se poistettava.

Teksti: Sympaattiset asiantuntijaeläinlääkärit
© Sympaatti Oy. Lähde mainittava lainattaessa.


Eläinlääkäriasema Helmi tietoartikkelit - Aktiivisen koiran vitamiinilisät

Elintärkeä E-vitamiini

E-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini ja antioksidantti, joka suojelee solukalvoja vaurioilta ja estää rasvahappojen härskiintymistä. Koira tarvitsee E-vitamiinia normaaliin aineenvaihduntaan, kasvuun ja kehitykseen, vastustuskyvyn ylläpitoon ja hormonitoimintaan. Koira ei pysty itse muodostamaan E-vitamiinia.

Mitä tekee antioksidantti?

Elimistön pienimmän osan eli solun seinämä koostuu rasvahapoista. Vilkas aineenvaihdunta tuottaa runsaasti solukalvoja vaurioittavia happiradikaaleja. Antioksidantti E-vitamiini toimii sijaiskärsijänä ja happiradikaalit muuttavat sen rakennetta solukalvojen rikkomisen sijaan. E-vitamiinin puuttuessa solun seinämän rasvahapot hajoavat eikä solu pysy koossa. Rikkoutuvat solut saavat aikaan reaktion, jossa paikalle kutsutaan puolustussoluja. Nämä vapauttavat tulehduksen välittäjäaineita ja lisää happiradikaaleja, pahentaen tulehdusreaktiota ja solutuhoa.

Tarvitseeko koirani E-vitamiinilisää?

E-vitamiinin riittävä saanti on syytä varmistaa, on sitten kyseessä kotiruoalla, raakaruoalla tai teollisella ruoalla ruokittu koira. Luonnossa E-vitamiinia on eniten kasviöljyissä, täysjyväviljassa ja pähkinöissä. Mitä enemmän ruoka sisältää eläinperäistä ravintoa, sitä vähemmän siinä on luonnollista E-vitamiinia.
Tehdasvalmisteista ruokaa syövän koiran E-vitamiinin saanti on sidottu ruoan sisältämään E-vitamiiniin. Kansainväliset lemmikkiruokien sisältöä ohjaavat tahot (FEDIAF, AAFCO, NRC) eivät ohjeistuksessaan tee eroa eläimen iän, sukupuolen tai rasituksen suhteen, vaikka E-vitamiinin tarve vaihtelee ja imeytymisessä on eroja eläimen iästä, sukupuolesta ja käyttötarkoituksesta riippuen. Usein valmisruokiin lisätty E-vitamiini on keinotekoista, jota koira ei pysty käyttämään tehokkaasti hyväkseen.

Jos lihapitoisella raakaruokinnalla oleva koira on aktiivinen harrastuskoira, on sillä todennäköisesti E-vitamiinivaje. Mitä enemmän koiran ravinto sisältää rasvoja, sitä tärkeämpää on riittävä E-vitamiinin saanti, koska E-vitamiini estää rasvojen härskiintymistä kehossa.

Ketkä hyötyvät E-vitamiinilisästä?

  • E-vitamiinin tarve korostuu vilkkaan aineenvaihdunnan myötä, esimerkiksi suuressa rasituksessa olevilla agility-, metsästys-, valjakko-, palvelus- ja vinttikoirilla. Riittävä E-vitamiinin saanti turvaa hyvän suorituskyvyn ja palautumisen rasituksesta.
  • Tiineillä ja imettävillä koirilla on lisääntynyt E-vitamiinintarve kohonneen kulutuksen ja vilkastuneen aineenvaihdunnan takia.
  • E-vitamiinin teho on osoitettu monissa tulehduksellisissa sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksissa, maksa- ja sappiteiden sairauksissa kuin myös iho-, silmä-, nivel- ja hermostosairauksissa.
  • E-vitamiini on tärkeä myös immuunipuolustuksen kannalta.
  • E-vitamiini tulee annostella ruuan kanssa, koska se imeytyy suolistossa rasvojen mukana.
  • Vaikka E-vitamiini kuuluu rasvaliukoisiin vitamiineihin, ovat tutkimukset osoittaneet, että suoliston kyky imeyttää E-vitamiinia on rajallinen. Tiedon lisääntymisen myötä viranomaiset ovat poistaneet E-vitamiinilta enimmäissaantisuositukset.

Pitääkö E-vitamiinin olla luonnollista vai synteettistä?

Luonnollisella E-vitamiinilla on elimistössä omat kuljetusjärjestelmät ja se siirtyy verenkierron mukana kudoksiin, synteettinen erittyy suurelta osin sapen mukana ulosteeseen. Synteettinen eli keinotekoinen E-vitamiini on lisäaine, joka parantaa ruoan säilyvyyttä ja ehkäisee sen rasvahappojen härskiintymistä. Yksinkertaistaen voi sanoa, että luonnollinen E-vitamiini suojaa koiraa, synteettinen E-vitamiini kuivamuonaa.

Luonnollinen E-vitamiini on yhteisnimitys kahdeksalle samankaltaiselle yhdisteelle ja näitä sisältävän seoksen e-koodi on 306. Yleisin, aktiivisin ja tutkituin muoto ryhmässä on d-α-tokoferoli. Synteettisen E-vitamiinin e-koodeja ovat 307, 308, 309. Ne ovat luonnollisia E-vitamiineja edullisempia.

E-vitamiini ja rasvahapot

Myös omega-3-rasvahappojen lisääminen ruokavalioon hillitsee elimistön tulehdusreaktiota, mutta tällöin riittävän E-vitamiinin saanti on erityisen tärkeää. Solukalvojen lisääntynyt rasvahappopitoisuus vaatii solujen suojaamiseen enemmän E-vitamiinia.

Joihinkin rasvahappovalmisteisiin on lisätty E-vitamiinia vain säilöntäaineeksi, estämään tuotteen pilaantumista. Tämä määrä ei ole riittävä koiran solujen suojaamiseen. Jos rasvahappovalmisteen öljyt ovat härskiintyneet, ei valmistetta tule käyttää, koska pilaantuneet rasvat ovat elimistölle haitallisia.
Korkealaatuisten tuotteiden valmistusta valvotaan yhtä tarkasti kuin lääkkeiden, ja niiden raaka-aineet, valmistustapa ja säilytys turvaavat oikean koostumuksen.
Omega-3-rasvahapot vähentävät veren hyytymistä ja eläinlääkärin kanssa kannattaakin keskustella niiden käytöstä suunniteltaessa leikkausta tai hampaanpoistoa.

Hyvä valmiste turvaamaan riittävä saanti

Vetcare E-vitamiini sisältää runsaasti luonnollista d-α-tokoferolia (200 IU/ml) nestemäisessä muodossa ja se on hyvä tuote turvaamaan riittävä luonnollisen E-vitamiinin saanti. Se on valmistettu Suomessa, korkealaatuisen kotimaisen tuotekehittelyn tuloksena.

Teksti: Sympaattiset asiantuntijaeläinlääkärit
© Sympaatti Oy. Lähde mainittava lainattaessa.


Eläinlääkäriasema Helmi tietoartikkelit - atopia koiralla

Atopia koiralla

Jatkuva rapsuttelu voi kieliä atopiasta

Koiran kutina on ikävä ja ennen pitkää kivuliaskin vaiva, jonka taustalla olevat syyt kannattaa selvittää huolella. Jos kutinan taustalta paljastuu atopia, sairautta ei valitettavasti voida parantaa, mutta sen oireita voidaan hillitä.

Atopia on tulehduksellinen ja kutiseva hyvin yleinen ihosairaus, jossa koiran iho muodostaa vasta-aineita ympäristössä esiintyville valkuaisaineille, esimerkiksi siitepölyille tai varastopunkeille. Iholla on jatkuva tulehdusreaktio puolustussolujen ja tulehdussolujen yliaktiivisuuden takia.

Koira raapii ja kalvaa tulehtunutta ihoaan aiheuttaen siihen vaurioita, jolloin syntyy helposti toissijaisia bakteeri- ja hiivatulehduksia. Atoopikko vierailee erilaisten iho- ja korvatulehdusten takia eläinlääkärin vastaanotolla tiheään, joten omistaja alkaa usein pitää kutinaa jo normaalina.

Kutinaa ja vaurioita on monesti korvalehtien, huulien, tassujen ja nivusten alueella. Koiralla voi olla myös silmien sidekalvon tulehduksia. Pitkälle edenneessä atopiassa korvien, mahanalusen, nivusten ja kainaloiden iho alkaa vaikuttaa norsun iholta. Joskus atopia taas ilmenee vain korvatulehduksina. Peräaukon ympäryksen tai takaselän päällisen ihomuutokset eivät ole tyypillisiä atopialle

Poissulkeva diagnoosi paljastaa atopian

Perimä on yksi suurimmista altistavista tekijöistä. Oireet alkavat nuorena: yleensä noin ½–3 vuoden iässä. Oireilussa voi olla vaihtelua vuodenaikojen mukaan esimerkiksi siitepölyn esiintymisestä johtuen.

Terveen koiran ei nähdä rapsuttavan itseään päivittäin ja päivittäinen rapsuttelu vaatii aina tarkempaa selvittelyä. Usein omistaja tottuu nopeasti rapsutteluun, joka alkaa jo nuorella koiralla, eikä koe sitä ongelmana. Kutina on kuitenkin erittäin suuri elämänlaatuun vaikuttava tekijä ja kutisevat ihmiset kuvaavat tunnetta paljon kipua voimakkaampana. Iho vaikka revitään rikki ja kestetään ennemmin kipua kuin kutinaa.

Atopiaa ei voida parantaa, mutta oireita voidaan hallita. Atopian toteamiseen ei ole yksiselitteistä testiä. Diagnoosin saamiseksi poissuljetaan ensin muut samantyyppisiä oireita aiheuttavat syyt, kuten ruoka-ainehaittavaikutus, loiset, aineenvaihduntasairaudet sekä hoidetaan toissijaiset bakteeritulehdukset. Vasta näiden syiden poissulkemisen ja hoidon jälkeen päädytään tyypillisten oireiden perusteella atopiadiagnoosiin.

Verinäytteessä ilmenevät kohonneet vasta-aineet oikeana ajankohtana tutkittuina vahvistavat diagnoosia. 10–15 prosentilla atoopikoista vasta-aineet ovat normaalit ja terveillä oireettomilla koirilla taas tavataan usein kohonneita arvoja.

Useiden hoitomuotojen yhdistelmä tehokkain

Atooppinen koira tarvitsee hoitoa koko elämänsä ajan ja hyvästä hoidosta huolimatta sairaudessa tulee usein pahenemisjaksoja. Omistajan ja eläinlääkärin välinen toimiva kommunikaatio on erittäin tärkeää. Omistajan tulee ymmärtää sairauden luonne ja oppia seuraamaan oireita, ja eläinlääkärin tulee tehostaa hoitoa aina sopivilla keinoilla oireiden mukaan. Usein atooppisen koiran omistaja kiertää epätoivoisena vastaanotolta toiselle ja oireet helpottavat aina hetkeksi, mutta paikkaa vaihtamalla ei muodostu riittävää kokonaiskuvaa, jotta diagnoosin saisi aikaan.

Hoidolla lähestytään ongelmaa useilta eri suunnilta ja hoitoja yhdistämällä saadaan paras lopputulos. Omistajan oppiessa lukemaan oireita saadaan ne usein ajoissa rauhoittumaan eikä olla enää jatkuvassa antibioottikierteessä. Shampoopesuin vähennetään reaktiota aiheuttavia valkuaisaineita. Ihon pintaa vahvistamalla parannetaan suojamuuria.

Siedätyshoidolla opetetaan iho reagoimaan kohtuullisesti valkuaisaineisiin. Puolustuskykyä laskevilla ainesosilla ja lääkkeillä rauhoitetaan puolustus- ja tulehdussolujen toimintaa. Korvien säännöllisellä puhdistuksella saadaan korvien olosuhteet pidettyä sellaisina, etteivät bakteerit ja hiivat viihdy korvissa.
Korviin voidaan käyttää myös kerran viikossa paikallisesti eläinlääkäriltä saatavaa puhdisteeseen sekoitettua kortisonia, joka pitää korvakäytävän ihon tulehdusreaktion kurissa. Jo muodostuneita bakteeri- ja hiivatulehduksia hoidetaan paikallishoidolla tai suun kautta annettavilla antibiootti- ja hiivalääkekuureilla.

Teksti: Sympaattiset asiantuntijaeläinlääkärit

© Sympaatti Oy. Lähde mainittava lainatessa.